Intel EU:n syynissä

EU-komissio kiinnostui AMD:n tiedoista
Intel EU:n syynissä

Euroopan Unioni vahvistaa herättäneensä eloon siruvalmistaja Inteliin kohdistuvat tutkimukset kilpailua haittaavista liiketoimintatavoista. Kilpailevien siruvalmistajien valituksiin pohjautuva tutkinta alkoi kolme vuotta sitten, ja se on näyttänyt kuihtuvan kokoon.

Nyt sysäyksen ovat eri lähteiden mukaan antaneet Advanced Micro Devices -yhtiön eli AMD:n toimittamat tiedot Intelin toimista AMD:n keskeisten tuotejulkistusten aikoihin viime vuonna. Lisäksi taustalla ovat huhtikuiset raportit, joiden mukaan seitsemän EU-maan hallitusten hankinnoissa on suosittu Inteliä.

Komissio aikoo nyt esittää uusia kysymyksiä Intelille. Komissio myöntää, että Intelin toimia selvittääkseen se lähetti jo viime kuussa joukoittain kirjeitä tietokoneiden valmistajille ja jälleenmyyjille. Kirjeet tiettävästi koskevat väitettyjä uhkailuja vakavista seurauksista, jos koneissa ei käytetä Intelin valmistamia siruja.

Komission mukaan on vielä liian varhaista sanoa, onko aineksia varsinaisen kanteen nostamiseen. "Tilannetta voisi luonnehtia uudeksi tietojen etsintävaiheeksi", komissiossa kilpailuasioista vastaava Amelia Torres sanoi toimittajille Brysselissä. Tutkintaa tekee sama yksikkö, jonka aikaansaannos oli Microsoftin lähes 500 miljoonan euron jättisakko mediasoittimen liittämisestä Windows-käyttöjärjestelmään.

Intel: Toimimme reilusti
Maailman johtavan siruvalmistajan Intelin edustajat kiiruhtivat vakuuttamaan, että yhtiön liiketoimintatavat ovat laillisia ja reiluja, joten mitään aihetta kanteeseen ei ole. Yhtiö kertoo toimineensa yhteistyössä EU:n kanssa kaiken aikaa, eikä muutoksia tähän odoteta.

"Ottaen huomioon Intelin koon ja menestyksen tietyillä markkinasegmenteillä ei ole epätavallista, että valvontaviranomaiset kiinnittävät huomiota toimintatapoihimme", Intelin edustaja Chuck Mulloy sanoi. Hänen mukaansa maailman johtava siruvalmistaja noudattaa tiukkaa ohjelmaa, jolla varmistetaan, että yhtiö ei riko mitään kilpailua koskevia säädöksiä.

Intelin toimia tutkivat EU:n viranomaisten lisäksi myös Yhdysvaltain korkein oikeus ja Japanin kilpailuviranomainen. Yhdysvalloissa kyse on patenttisalaisuuksista. Huhtikuussa Japanissa tehtiin Intelin toimitiloihin ratsia, jonka yhteydessä aineistoa takavarikoitiin.

Intel EU:n syynissä
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös