Internetin suurimmassa poliisikampanjassa pidätettiin 100

Toimitusjohtaja tilasi hakkerit kilpailijoita vastaan
Internetin suurimmassa poliisikampanjassa pidätettiin 100

Kolme kuukautta kestäneessä maailmanlaajuisessa internet-rikosten vastaisessa kampanjassa on pidätetty yli sata tietomurroista, henkilöllisyysvarkauksista ja muista nettirikoksista syytettyä henkilöä. Operaatiota on esitellyt yhdysvaltain oikeusministeri John Ascroft, jonka mukaan hanke on sarjassaan internetin historian suurin. Web Snare -operaatiossa etsittiin syyllisiä rötöksiin, joiden kohteena oli noin 150 000 ihmistä, ja joiden kirjo ulottui sähköpostihuijauksista aina toimitusjohtajaan, joka palkkasi hakkereita kilpailijoita vastaan.

Ascroftin mukaan nyt tutkituilla petoksilla oli aiheutettu menetyksiä lähes 200 miljoonaa euroa. Yli sadasta pidätetystä 53 henkilöä on operaation aikana ehditty jo tuomita rikoksista. Yhdysvaltoja tutkimuksissa avustivat esimerkiksi Romania, Nigeria ja Kypros, joiden kautta rikoksia tehtiin. Yhteensä tutkimuksia on meneillään yli 160 kappaletta.

Toimitusjohtaja tilasi hakkerit

Esimerkkitapauksena mainittiin Massachusetts-osavaltiossa yhdysvalloissa toimiva tietoliikenneyritys. Sen toimitusjohtaja tuomittiin tällä viikolla oikeudessa hakkereiden palkkaamisesta nettihyökkäyksien tekemiseen kilpailevia yrityksiä vastaan. Hankkeesta tuomittiin myös viisi muuta henkilöä.

Toimitusjohtaja löysi hakkereita Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta ja usutti heidät sulkemaan kolmen kilpailijan nettisivut palvelunestohyökkäyksillä. Kilpailijoille aiheutui yli kahden miljoonan dollarin tulonmenetykset ja vahingot.

Toisessa tapauksessa Los Angelesissa asuvaa miestä syytetään yli 5 000 huijauksen tekemisestä Ebay-huutokaupassa. Mies keräsi huijauksilla yli 800 000 dollaria.

Koostaan huolimatta poliisioperaation onnistui vain raapaisemaan ongelmien pintaa. Pelkästään henkilöllisyysvarkaudet maksavat Yhdysvalloissa yli 50 miljardia dollaria joka vuosi.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös