It-budjetit rajuun kasvuun ensi vuonna
Tutkimusyhtiö Forrester Researchin tuoreen selvityksen mukaan yritykset ovat talouden epävarmuudesta huolimatta lisäämässä selvästi it-investointejaan ensi vuodeksi, varsinkin ohjelmistoissa. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa tietohallintojohtajat uskovat noin 7 prosentin kasvuun, mutta Forresterin mukaan it-kulutus saattaa yrityksissä olla vieläkin suurempaa, sillä omat investoinnit yleensä aliarvioidaan.
Selvitykseen osallistuneista 1 300 it-päättäjästä 54 prosenttia oli sitä mieltä, että heidän yrityksiensä yleisen taloudellisen menestymisen vuoksi tarvitaan lisää panoksia myös it-järjestelmiin. Vuosi sitten vastaava luku oli 44 prosenttia, joten usko talouden kohenemiseen on vain kasvanut. Forresterin mukaan luottamus talouden tilaan on muutenkin kasvanut koko vuoden ajan.
Softa meni tietoturvan ohi
Forrester arvioi, että ensi vuonna varsinkin ohjelmistomyynnillä tulee menemään hyvin. Jopa 59 prosenttia haastatelluista arvioi, että yritykseen hankitaan uusia ohjelmistoja, tai vanhoja sovelluksia päivitetään. Ohjelmistoista on siis tulossa ensi vuoden eniten kasvavia alueita.
Tänä vuonna yritysten päähuomio on kiinnittynyt tietoturvan parantamiseen. Kun tällä alueella perustaa on saatu kuntoon, on yrityksillä jälleen mahdollisuus investoida myös ohjelmistoihin. Toinen selvä kasvualue liittyy lainsäädännön vaatimusten täyttämiseen. Pohjois-Amerikassa, ja yhä enemmän myös Euroopassa, yrityksiä velvoitetaan esimerkiksi arkistoimaan sähköpostiviestejään, ja tällaiset säädökset vaativat yrityksiltä merkittäviä lisäinvestointeja.








