It-hallinto yhä haastavampaa
IDC-tutkimuslaitoksen analyytikko Chris Ingle pistäytyi Suomessa kertomassa näkemyksiään it-hallinnon tulevaisuudesta. Hänen mukaansa haasteet muuttuvat, mutta eivät suinkaan vähene. "Budjetteja leikataan edelleen, mutta samalla vaaditaan yhtä nopeampaa toimintaa. Toisaalta järjestelmät muuttuvat yhä monimutkaisemmiksi", varoitteli Ingle HP:n Linux Forumiin kokoontunutta kolmesataapäistä lähinnä tietohallintojohtajista koostuvaa yleisöä.
Inglen mukaan säästötarpeet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa tietohallintojohtajia palkitaan bonuksin kutistuvien budjettiensa alittamisesta. Toisaalta hajautettujen järjestelmien ansiosta merkittävä osuus it-kuluista on jossakin muualla kuin it-budjetissa. "Arviomme mukaan vuonna 2002 todelliset kulut olivat 15 prosenttia budjettilukuja suuremmat, ja kuilu kasvaa", Ingle uskoo.
Tietohallinnolta halutaan yhä enemmän yhä pienemmillä panoksilla. Toiveen toteutumista edistävät toki dollarin alamäki ja laskevat hinnat. Toisaalta kohentamisen varaakin pitäisi vielä löytyä, sillä suurissa organisaatioissa palvelinten ja tallennuspuolen käyttöasteen arvioidaan olevan vain 20 prosentin tietämissä.
"IDC:ssä uskotaan, että käyttöaste voidaan kaksinkertaistaa ryvästyksellä. Kirjavat ympäristöt aiheuttavat valitettavasti suuria ongelmia", Ingle muistuttaa.
Markkinointipäällikkö Tero Eskolin linjasi foorumiyleisölle HP:n Linux-strategiaa. Palvelimissa Linux-liiketoiminta on kääntynyt vahvaan kasvuun, Suomessa sen kasvuvauhti on ollut 25 prosentin luokkaa. Eskolin arvelee, että Linuxille ei asemiaan menetä niinkään Windows kuin pikemminkin unix. "Organisaation käyttöhistoria, osaaminen ja sovelluskanta vaikuttavat siihen, mikä käyttöjärjestelmä yritykselle parhaiten sopii."
IDC:n ennustusten perusteella Eskolin uskoo, että Linux-kanta suomalaispalvelimissa kasvaa pari vuotta voimakkaasti, jonka jälkeen kasvu taittuisi. Työasemien käyttöjärjestelmänä Linuxilla ei hänen arvionsa mukaan ole yhtä ruusuinen tulevaisuus. "Menekki ei ole ollut suurta, kun Linuxia on tarjottu koneisiin esiasennettuna."








