Kaksi Nokian johtoryhmän jäsentä jättää yhtiön

Networksin johtajat Sari Baldauf ja JT Bergqvist
Kaksi Nokian johtoryhmän jäsentä jättää yhtiön

Nokia ilmoitti yllättäen, että sen johtoryhmän ydinjäsen, Nokia Networksia johtava Sari Baldauf jättää yhtiön, ja samalla lähtee myös hänen rinnallaan Networksia johtanut JT Bergqvist, joka myös kuuluu Nokian johtoryhmään. Baldaufin seuraajaksi Nokian verkkoliiketoiminnan johtajaksi ja johtokunnan jäseneksi on ensi vuoden helmikuun alusta nimitetty australialainen Simon Beresford-Wylie. Beresford-Wylien asemapaikka tulee olemaan Suomi, joten Nokia Networksin johto ei näytä ainakaan toistaiseksi olevan karkaamassa ulkomaille.

"Sari Baldauf on tehnyt henkilökohtaisen päätöksen elämänmuutoksesta ja haluaa keskittyä uusiin asioihin. Sari on ollut tiivisti mukana matkapuhelinverkkoalan kehittämisessä viimeisen 20 vuoden ajan, eli käytännössä koko Nokia-uransa. Olen tiennyt hänen suunnitelmistaan jo pitkään, ja toivon hänelle kaikkea hyvää hänen uusissa haasteissaan", sanoo Nokian pääjohtaja Jorma Ollila.

Ollilan mukaan lähtöön ei siis liittyisi sen suurempaa dramatiikkaa. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee kuitenkin se, että myös JT Bergvist, joka jakaa Networksin vetovastuun, jättää Nokian. Bergqvist on vastannut Nokian tietoliikenneverkkoihin keskittyvän Networks-ryhmän globaalien liiketoimintayksikköjen toiminnasta ja vuodesta 2002 lähtien hän on ollut myös Nokian johtokunnan jäsen.

Koko Networksin johto vaihtuu

"Tekniikan tohtori Bergqvist on ilmoittanut meille päätöksensä jättää Nokia henkilökohtaisista syistä," sanoo Nokian pääjohtaja Jorma Ollila. "Viime vuosien aikana hän on tiiminsä kanssa osallistunut päättäväisesti Networksin liiketoiminnan positiivisen käänteen aikaansaamiseen ja 3G-verkkoteknologian kaupalliseen käyttöönottoon. Lisäksi hän on määrätietoisesti vahvistanut Nokian osaamista ns. runkoverkkojen alueella. Haluan kiittää JT Bergqvistiä hänen ja hänen tiiminsä panoksesta tässä työssä. Toivotan hänelle myös parhainta menestystä hänen tulevissa toimissaan."

Networksin johtoon siirtyvä australialainen Simon Beresford-Wylie on 46-vuotias. Hän on ollut Nokian palveluksessa vuodesta 1998, ja hän toiminut useissa asiakastoimintojen johtotehtävissä Euroopassa ja Aasiassa. Tällä hetkellä hän vastaa Nokian verkkoliiketoiminnasta Aasiassa, ja hän on Networks-toimialaryhmän johtoryhmän jäsen.

Ollilan mukaan Networksin organisaatiota on kehitetty, ja se luo nyt hyvän perustan liiketoiminnan eteenpäin viemiseen teollisuudenalan muutosvaiheessa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös