Kamerakännykkään luvataan jo 10 megapikseliä

Carl Zeiss yhteistyössä Dialogin kanssa
Kamerakännykkään luvataan jo 10 megapikseliä

Markkinoille ovat vastikään ehtineet ensimmäiset megapikseliresoluutioon yltävät kamerapuhelimet, mutta lisätarkkuutta kaivataan jo. Linssienvalmistaja Carl Zeiss lupailee tarjolle pian jo kymmenen miljoonaa pistettä erottelevia kännykkäkameroita.

Kymmenen megapikseliä on paljon luvattu, kun ottaa huomioon, ettei tähän resoluutioon päästä vielä edes ammattitason digikameroissa. Carl Zeiss sanoo kuitenkin kehittäneensä linssitekniikan, jolla oikein hyödynnettynä päästään näihin tarkkuuksiin.

Kameramoduulien valmistuksessa Carl Zeiss lyöttäytyy yhteen Dialog Semiconductorin kanssa. Tarkoitus on puristaa uusi linssitekniikka herneen kokoiseen moduuliin, jollaisia käytetään jo nykyisissä kamerakännyköissä.
Yhtiöt ovat jo saaneet valmiiksi ensimmäiset kameramoduulinsa.

Cmos-pohjaisessa ratkaisussa käytetään Carl Zeissin ammattikameroista tuttua optiikkaa, ja kokemukset antavat yhtiön mukaan luvan uskoa selvästi tarkempiin kameroihin lähitulevaisuudessa. Mitään aikataulua 10 megapikselin kamerakännyköille ei kuitenkaan ole määritelty.

Yritysten välisestä yhteistyöstä sopivat Carl Zeissilla linssidivisioonasta vastaava johtaja Winfried Scherle (kuvassa vasemmalla), Dialogin pääjohtaja Roland Puelko ja Carl Zeissin optoelektroniikkaryhmästä vastaava johtaja Franz-Ferdinand von Flakenhausen. (Prosessori)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös