Kolmannes eurooppalaisista ahdistuu liiasta kodintekniikasta

Viihde-pc-konseptilla helpotusta kaukosäädinkaaokseen
Kolmannes eurooppalaisista ahdistuu liiasta kodintekniikasta

Yleiseurooppalaisen tutkimuksen mukaan kuluttajat ylikuormittuvat kaukosäätimien määrän vuoksi, joita eurooppalaisissa kodeissa on yleensä vähintään neljä. Erääksi ratkaisuksi tähän tarjotaan viihde-pc-konseptin mukaisia laiteita, jotka yhdistäisivät hajanaiset kotijärjestelmät yhdeksi paketiksi. Intelin KRC Researchillä teettämässä tutkimuksessa paljastui, että 58 prosenttia Euroopan kotitalouksista omistaa vähintään neljä kaukosäädintä. Jopa yli kymmenen säätimen kanssa touhuavia kotitalouksia on viisi prosenttia.

Tutkimuksen mukaan pahimmin kodinelektroniikan alle hautaudutaan Isossa-Britanniassa, jossa 42 prosenttia vastanneista kokee kaukosäätimiä olevan liikaa. Iso-Britannia on myös kärjessä listalla, jossa rankattiin maat kaukosäätimien määrän mukaiseen järjestykseen. Italialaisista vain 25 prosenttia ahdistui kaukosäädinpaljoudesta, vaikka maa on kyseisellä listalla kolmen kärjessä.

Intel uskoo viihde-pc-konseptiin

Tutkimus osoittaa, että nykykodit ovat tulvillaan viihde-elektroniikkaa. Televisioiden, tietokoneiden ja dvd-soittimien määrän kasvaessa kertyy myös kaukosäätimiä. Tutkimuksen tilanneen Intelin mielestä uusi viihde-pc-konsepti toisi helpotusta tähän ongelmaan. Viihde-pc:t toimivat digitaalisen kodin viihdekeskuksina, jolloin kodissa tarvitaan vain yksi helppokäyttöinen kaukosäädin.

PC-pohjainen laite edustaa uuden sukupolven kodinelektroniikkaa, eikä muistuta ulkoasultaan tämän päivän kolhoja tornikoneita lainkaan. Viihde-pc on suunniteltu nykyaikaisen dvd-soittimen näköiseksi.

Intelin mielestä tyylikäs ulkomuoto rauhoittaa niitä 65 prosenttia eurooppalaisista kuluttajista, jotka eivät halua perinteistä pc:tä olohuoneeseensa sen ulkonäön ja tilasyöppöyden takia. Viihde-pc toimii yhdistettynä cd-dvd-soittimena ja -tallentajana, radiona ja videonauhurina.

Kuka määrää kaukosäätimestä?

Intelin tilaamasta tutkimuksesta voidaan löytää kiinnostavia näkökulmia ikuiseen kysymykseen siitä, kuka todellisuudessa hallitsee kodin kaukosäätimiä. Vaikka Euroopan kotitalouksissa on kaukosäätimiä niin paljon, että jokaiselle perheenjäsenelle riittäisi vähintään yksi, miehet hallitsevat niistä 37 prosenttia.

Miehet ovat myös alkaneet tehdä yhä enemmän ostoksia. Kun haastattelussa kysyttiin, kuka kotitaloudessa vaikuttaa kodinelektroniikan ostopäätökseen eniten, 63 prosenttia miehistä uskoi, että heillä on lopullinen päätösvalta. Vastaavasti naisista omaan päätösvaltaansa uskoi 38 prosenttia.

Tutkimukseen osallistui 5 406 vastaajaa viidestä Euroopan maasta. Kuluttajien asenteita kodinelektroniikkaan tarkastellut tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Hollannissa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös