Kolme miljardia transistoria sirulle vuonna 2016

Sonyn teknologiaguru uskoo tulevaan
Kolme miljardia transistoria sirulle vuonna 2016

Sonyn puolijohdeyksikön neuvonantajana nykyään toimiva ja kuuluisan "Makimoton Aallon" keksijä, tohtori Tsugio Makimoto luottaa vankasti puolijohdealan tulevaisuuteen. Alkamassa on toinen digitaalinen aalto, joka tulee muuttamaan maailman pc-keskeisestä digitaalisen kuluttajan ajaksi.

Makimoton mukaan mikropiirien kehitys tulee mahdollistamaan laitteita ja palveluita, joita ei pystytä edes vielä kuvittelemaan. Kun vuonna 2001 yhdellä sirulla oli maksimissaan 97 miljoonaa transistoria, pystytään vuonna 2010 ahtamaan peräti 773 miljoonaa transistoria piilastulle, jolla on kokoa vain 17,6 neliömilliä.

Mooren lain vauhdittamana kehitys vain kiihtyy, ja Makimoton mukaan vuonna 2016 meillä on jo yli kolme miljlardia transistoria yhdellä sirulla. Piillä tämä määrä vie silti tilaa vain 4,4 neliömilliä. Suureksi haasteeksi suunnittelijoille onkin muodostumassa se, mitä kaikkea tällä transistorimäärällä voidaan tehdä.

Siruintegraatio ja yhä pienempiin geometrioihin siirtyminen aiheuttaa monenlaisia haasteita. Jo 90 nanometrissä transistorien jännitevuodot kuluttavat enemmän virtaa kuin piirin aktiivinen tehonkulutus. Makimoto peräänkuuluttikin laaja-alaista yhteistyötä yritysten välille, jotta näihin haasteisiin voidaan vastata.

Puolijohdealan sykleistä Makimotolla oli esittää hauska vertaus. Aktiivisesti golfaavan puolijohdegurun mukaan golfissa ja mikroelektroniikassa pätevät samanlaiset Mooren lait. Yli 30:n tasoituksella pelaava golffari ei voi olla muuta kuin optimistinen pelissään. Samalla tavalla 30 vuotta puolijohdealalla toiminut ei voi olla muuta kuin optimisti.

Toisaalta golfissa ei voi koskaan lyödä kolmea hyvää lyöntiä peräkkäin. Puolijohdealallakaan ei kannata unelmoida kolmesta kovan kasvun vuodesta peräkkäin, siitä alan syklisyys pitää huolen. Joten jos 2003 oli alkavan kasvun aikaa, tämän ja ensi vuoden pitäisi olla alalle hyvin vahva. Seuraavasta vuodesta ei taas osaa vielä sanoa mitään.

Tohtori Makimoto piti avajaispuheenvuoron Montreyssä järjestettävässä Electronics Summit 2004 -tapahtumassa.

Lähde: Prosessori

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös