Lcd-näyttöjen voittokulku vakuuttavaa
Vaikka lcd-näyttöjen hinnat ovat viime kuukausina laskeneet tuntuvasti, markkinoiden arvo kasvaa jyrkästi. Aihetta selvittäneen Displaysearch-tutkimuslaitoksen johtaja Ross Young uskoo myyntilukujen komistuvan kaiken aikaa, vaikka tänä vuonna valmistajilla on ollut melkoisia ongelmiakin – ensin ei ollut tarjota riittävästi tavaraa, sitten liikaakin.
"Suurissa näytöissä on siirrytty niukkuudesta ylitarjontaan, mikä on johtanut hintojen laskuun. Siitä huolimatta suurten näyttöjen liikevaihdon uskotaan nousevan tänä vuonna 50 prosentilla edellisvuodesta 36 miljardiin dollariin. Ensi vuonna kasvu jatkuu noin 18 prosentilla 43 miljardiin," Young ennustaa.
Displaysearch muistuttaa, että lcd-näyttöjen hintakehityksellä on valtava merkitys monien kuluttaja- ja yritystuotteiden markkinoihin: niitä käytetään muun muassa tietokoneissa, pda-laitteissa, kännyköissä ja televisioissa. Suurten lcd-näyttöjen kysyntää puolestaan säätelevät monitorien, kannettavien tietokoneiden ja televisioiden markkinat, kun taas pienistä näytöistä suurin osa päätyy kännyköihin.








