Microsoft aikoo tappaa roskapostin lähettäjätiedon avulla
Microsoft on kerännyt koolle roskapostin vastaisen kokouksen, johon osallistuu muun muassa valtaosa sähköpostioperaattorien järjestön jäsenistä. Tarkoitus on potkaista vauhtiin uuden Sender ID -tekniikan käyttö, joka saattaisi antaa kuoliniskun roskapostimarkkinoijille ja -huijareille. Uusi tekniikka estäisi viestien lähettäjätietojen väärentämisen, mikä Microsoftin mukaan paljastaisi armotta huijarit.
Internetin tekniikoita standardoiva IEEE tutkii paraikaa Sender ID -tekniikan virallistamista, ja useat alan yritykset ovat luvanneet sille tukea tuotteissaan. Tekniikan idea on se, että sähköpostin lähettäjätietoja verrataan viestin lähettäneen palvelimen ip-osoitteeseen, jolloin viestien väärentäminen muuttuu erittäin vaikeaksi. Roskapostin lisäksi turvatekniikka puree myös sähköpostihuijauksiin ja moniin viruksiin.
Microsoftin aloitteella saattaa tuoreimpien tutkimusten mukaan olla paremmat onnistumismahdollisuudet kuin on uskottu. Ciphertrust-tietoturvayhtiön tutkimuksen mukaan 86 prosenttia roskapostista on peräisin Yhdysvalloista. Maan roskapostittajien määrän osuus on toki paljon pienempi, mutta Yhdysvaltojen roskapostittajat vaikuttavat olevan maailman tehokkaimpia. Jos Sender ID -tekniikka saataisiin käyttöön edes Yhdysvalloissa, saattaisi roskapostin määrä tippua koko maailmassa oleellisesti.








