Microsoftin hakukoneen avaus jäikin torsoksi
Microsoft on hehkuttanut voimakkaasti tuloaan Googlen hallitsemille hakukonemarkkinoille, ja yhtiön piti julkistaa täksi vuodeksi luvattu valmis hakukone eilen. Microsoftin avaus jäi kuitenkin torsoksi yhtiön esitellessä vain joitakin uusia tekniikoita hakukoneensa beetaversioon, samalla kun esimerkiksi MSN-palvelun julkinen hakukone käyttää jatkossakin Yahoon palveluita. Microsoftin mukaan hakukoneen varsinainen avaus on viivytetty johonkin ajankohtaan ensi vuonna, kertoo uutispalvelu Cnet.
Microsoft julkisti hakukoneensa beetaversion heinäkuussa, ja se jatkaa toimintaansa väliaikaisessa osoitteessa beta.search.msn.com. Beetahakukoneen toimintaa on nyt laajennettu, ja Microsoftin mukaan hakutietokanta sisältää nyt viisi miljardia nettisivua. Google on hiljattain nostanut oman haettujen sivujen määränsä kahdeksaan miljardiin.
Houkuttimena lisäpalvelut
Microsoft yrittää jatkossa houkutella hakukoneasiakkaita itselleen Googlelta ja Yahoolta palvelun lisäominaisuuksien avulla. MSN-hakukoneeseen yhdistetään suoraan MSN-palvelun musiikkikauppaan osoittavia musiikkihakuja. Microsoftin nettimusiikkikauppa on juuri avattu myös Suomessa.
Toinen laajennus on lisätietojen liittäminen hakuihin Microsoftin suositusta Encarta-tietosanakirjasta. Microsoftin hakukoneessa näytetään Googlen tapaan mainoksia, joilla palvelu on tarkoitus rahoittaa. Hakukonemainonnan kasvun tyrehtymistä on pelätty, mutta varsinkin Googlen erinomaiset taloudelliset tulokset ovat saaneet Microsoftin ottamaan hakutekniikan vakavasti.








