Microsoftin "musta laatikko" tekee pc:stä television ja videon
Microsoft aloittaa jälleen uuden yrityksen valloittaa kotien olohuoneet ja siirtää televisionkatselun Windows-tietokoneille. Yhtiö on yrittänyt jo aiemmin myydä netti-tv-konseptia sekä televisioiden ja erilaisten digiboksien ohjelmistoja. Nyt yhtiö yrittää hyökkäystä uudella televisio-ominaisuuksiin keskittyvällä Windows XP Media Center -versiolla ja nimenomaan sen uusilla lisälaitteilla.
Microsoftin strategiana on jo jonkin aikaa ollut hyödyntää vahvinta valttiaan Windowsia taistelussa olohuoneen herruudesta. Käyttöjärjestelmän Media Center -versio ei ole kuitenkaan saanut suurta suosiota, ja sen markkinaosuus on vain noin kolme prosenttia. Uudessa versiossa televisiokuvan laatua on parannettu ja ohjelmien tallentamista helpotettu, mutta suurin uutuus on yhteistyökumppanien lisälaitteissa.
Aloittaako musta laatikko vallankumouksen?
Microsoft esittelee nyt uusia Media Center Extender -lisälaitteita, joista se antoi etukäteistietoa jo tammikuussa. Nyt laitteita esittelevät esimerkiksi Cisco, HP ja Linksys, ja niitä pitäisi alkaa tulla myyntiin lähiaikoina.
Media Center Extender on pieni laite, joka yhdistää pc-tietokoneen olohuoneen viihde-elektroniikkaan ja televisioon. Matkaa laitteiden välillä voi olla reilustikin, jolloin pc-tietokone voi tavalliseen tapaan sijaita toisessa huoneessa.
Uudenlainen lähestymistapa saattaa merkitä läpimurtoa Windows-koneiden käytölle television yhteydessä. Useimmiten melko suurikokoista pc:tä ei tarvitse tuoda olohuoneeseen, eikä sen tuulettimien ääni häiritse esimerkiksi television katselua. Tietokoneen suuria kiintolevyjä, tallentavia dvd-asemia ja internet-yhteyttä voi kuitenkin käyttää olohuoneen television käytön laajentamiseen.
Hinta ei ole enää este konseptin mahdolliselle yleistymiselle. Media Center -mikrojen hinnat alkavat jatkossa noin tuhannesta eurosta, kun aikaisemmin lähtöhinta oli useimmiten kaksinkertainen.








