Ministeriö painostaa umts-investointiin
"Kärsivällisyys alkaa olla koetuksella kolmannen sukupolven matkaviestinnässä", jyrisi Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Harri Pursiainen puhuessaan torstaina Finnet-liiton neuvottelupäivillä Helsingissä.
Suomi antoi umts-luvat ilmaiseksi viisi ja puoli vuotta sitten. Toimiluvan saivat Elisa, Sonera, Finnet ja Suomen 3G. Toimiluvissa ei asetettu verkon maantieteellistä rakentamisvelvollisuutta eikä -aikataulua. Se edellytti kuitenkin, että yritys pitää yllä toimiluvan mukaista toimintaa.
Suomen umts-politiikkaa Pursiainen kuvaili Euroopan kärsivällisimmäksi. Ruotsissa vaadittiin verkoilta täyttä peittoa jo ajat sitten. Suomessa ymmärrettiin, että oli järjetöntä vaatia teleyrityksiä rakentamaan verkkoa varastoon. Hän sanoi haluavansa uskoa, että ala palkitsee hallituksen pitkämielisyyden lähtemällä liikkeelle.
Sonera ja Elisa ovat vihdoin avaamassa omaa verkkoa. "Nyt kiinnostuksen kohde on, mikä jää viimeiseksi. Kun yksikin on liikkeellä, muiden paine kasvaa, myös viranomaisten puolelta", väänsi Pursiainen rautalankaa Finnet-liittolaisille. "Operaattori, joka ei osoita hallitsevansa toimiluvan mukaista verkkoa, on toiminut luvan vastaisesti."
"Yksikään teleyritys ei vapaasti päätä, miten se toimiluvanvaraiseen verkkoonsa investoi. Lupa velvoittaa haltijaansa. Se on hallituksen väline, jolla yritykset pannaan töihin rakentamaan verkkoja kansan parhaaksi. Teleyritys on isänmaan töissä ja sen valvonnassa", patisteli Pursiainen.








