Mobiilipalveluiden hinta suurin este käytön lisääntymiselle
Jyväskylän yliopistossa tehdyn uuden tutkimuksen mukaan este mobiilipalvelujen yleistymiselle Suomessa on yksinkertaisesti hinta. Erityisesti vakiohintaiseen laajakaista-internetiin tottuneet käyttäjät pitävät palveluja turhan koviksi hinnoiteltuina.
"Mobiilipalvelut nähdään yleisesti ottaen kalliina, ja hinta on pääosin suurin este palveluiden käytön lisääntymiselle. Lisäksi asiakkaat näkevät samat hinnat hyvin eri tavalla", kertoo tutkimuksen tehnyt Juha Munnukka.
Tutkimuksen mukaan myös laskutustapa vaikuttaa asiakkaiden hintatyytyväisyyteen. Asiakkaat kaikissa tutkituissa ryhmissä pitävät mielekkäämpänä palveluiden hankkimista ja laskuttamista usean palvelun paketteina kuin yksittäisinä palveluina.
Perinteisesti tuotteet ja palvelut on hinnoiteltu vain kustannusten ja kilpailun perusteella. Tutkimuksen mukaan näiden rinnalle on tulevaisuudessa nousemassa asiakasperustainen hinnoittelu, jossa otetaan huomioon ihmisten erilainen suhtautuminen samoihin hintoihin.
Munnukan mukaan asiakkaille, jotka pitävät mobiilipalveluita kalliina tulisi tarjota palveluita, joissa voi omilla toimilla vaikuttaa selvästi kokonaiskustannuksiin. Toisaalta asiakkaille, jotka eivät pidä mobiilipalveluita kalliina, tulisi tarjota palveluita laajemmissa paketeissa, joista maksetaan könttäsumma.








