NEC puristi kännykän luottokortiksi

70 grammassa mukana kamera
NEC puristi kännykän luottokortiksi

Matkapuhelin on kutistunut kovaa vauhtia Gorba-mallin ajoista. Japanilaisen NECin uutuuspuhelin vie integroinnin toistaiseksi pisimmälle, sillä luottokortin kokoiseen kännykkään on saatu ahdettua jopa kameramoduuli.

Uutuuspuhelimen ulkoiset mitat ovat 85 x 54 milliä ja paksuutta laitteella on 8,6 milliä. Gprs-yhteyksiä tukevassa kännykässä on 1,8-tuumainen 120 x 160 pikselin tft-värinäyttö. Kameralla saa ikuistettua 300 000 pikselin digikuvan.

NECin mukaan laitteen ohuus pohjaa aiempaa ohueampien piirikorttien hyödyntämiseen. Aiemmin käytettyihin kortteihin verrattuna uutuuden piirikortit ovat noin 40 prosenttia ohuempia. Pieni koko merkitsee myös sitä, että puhelimen käyttö vaatii ulkoisen mikrofonin ja korvakuulokkeen.

Ohuena ja 70 gramman painoisena kännykän rakenteen lujuus oli NECin mukaan jo vaikea toteuttaa. Ratkaisuksi löydettiin metallin ja hartsin sekoitus, joka teki kuoresta riittävän vahvan.

Laitteen suunnittelussa on ollut mukana myös NECin Pekingin suunnittelukeskus, ja NEC onkin tuomassa sitä ensimmäiseksi Kiinan markkinoille. Myyntiin puhelin tulee jo tässä kuussa. Laitteen hintaa NEC ei vielä ilmoittanut.

Lähde: Prosessori

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös