Nokia: kännykkävalikoima läppämalleihin ja tuotekehitys uusiksi

40 prosentin markkinaosuustavoitteesta ei ole luovuttu
Nokia: kännykkävalikoima läppämalleihin ja tuotekehitys uusiksi

Pääjohtaja Jorma Ollila on julkistanut New Yorkissa Nokian tavoitteet tulevien vuosien liiketoiminnalle, ja kertoi koko teollisuudenalan muutosten pakottavan myös Nokian muuttamaan ajattelu- ja toimintatapojaan. Ensi vuonna tuotepalettia painotetaan reippaasti läppä- ja liukukansimalleihin, mutta tutkimuksen ja tuotekehityksen toimintaa aiotaan leikata, Ollilan luvatessa tuotekehitysaikojen putoavan puoleen entisestä. Nokian selkeä tavoite on karsia tutkimus- ja tuotekehityskulut tulevaisuudessa alle kymmeneen prosenttiin liikevaihdosta. Perinteisestä 40 prosentin markkinaosuustavoitteesta ei kuitenkaan anneta periksi.

"Tavoitteenamme on saattaa yhtiön tutkimus- ja tuotekehityskulut 9-10 prosentin tasolle liikevaihdosta vuoden 2006 loppuun mennessä kohdentamalla toimintoja ja hyödyntämällä tehokkuusetuja, joita saadaan puolittamalla tuotteiden markkinoille tuomiseen käytetty
aika. Tavoitteena on tuoda markkinoille hyviä tuotteita oikea-aikaisesti," Jorma Ollila totesi. Viime vuonna Nokian tuotekehitysbudjetti oli noin 3,8 miljardia euroa, eli lähes 13 prosenttia liikevaihdosta.

Tuotekehityskulujen suhteellisesta pienenemisestä huolimatta Nokia pyrkii ensi vuonna laajentamaan tuotevalikoimaansa, julkistamalla noin 40 uutta puhelinmallia. Tavoitteena on, että uutuuksista noin kaksi kolmasosaa on varustettu kameralla. Lisäksi yli puolet uusista malleista on taitettavia, liukukannellisia tai muutoin Nokian perinteisistä yksiosaisista malleista poikkeavia puhelimia.

Operaattorisuhteita parannetaan räätälöidyillä kännyköillä

Läppämallien vähäisyyden lisäksi Nokiaa on arvosteltu operaattorien toiveiden unohtamisesta, varsinkin kännyköiden palveluvalikkojen suhteen. Nyt Nokia kertookin, että tuotteiden räätälöinnillä on merkittävä vaikutus asiakastyytyväisyyteen, ja yhtiö lupaa tehdä tuotesuunnittelussa yhteistyötä operaattoreiden kanssa. Nokian tavoitteena on, että vuonna 2005 markkinoille toimitettavista tuotteista 90 prosenttia tukee ohjelmistoräätälöintiä ja lähes neljännes tuotteista on operaattoreille suunniteltuja.

Nokia arvioi matkaviestinten kappalemääräisen myynnin kasvavan ensi vuonna maailmanlaajuisesti noin 10 prosenttia lähelle 700 miljoonaa puhelinta. Euroissa kasvu ei kuitenkaan ole aivan näin suurta, eli puhelimet edelleen halpenevat. Vuonna 2006 Nokian mukaan maailmassa on jo yli kaksi miljardia matkapuhelimen käyttäjää.

Nokia on asettanut tavoitteikseen markkinoita jonkin verran nopeamman kasvun matkaviestin- ja verkkoliiketoiminnassa. Liikevoittoa haetaan parin seuraavan vuoden aikana puhelimissa noin 17–18 prosenttia, ja verkoissa noin 14 prosenttia. Enterprise Solutions aiotaan nostaa nollatulokseen vuoden 2006 alussa.

Nokia: kännykkävalikoima läppämalleihin ja tuotekehitys uusiksi
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös