Opera-selain Windows-kännyköihin
Ohjelmistoyhtiö Opera Software julkaisee selaimensa Microsoftin Windows Mobile -käyttöjärjestelmän älypuhelimille. Norjalaisyhtiö on tähän asti suhtautunut vastahakoisesti selaimensa julkaisuun Microsoftin mobiilialustalle, mutta operaattoreiden kiinnostus on kääntänyt suunnan.
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Michelle Valdivia Operalta kertoo, että selain julkaistaan ensin Smartphone-älypuhelimille. Hän arvioi ohjelman valmistuvan loppuvuodeksi 2004. Tarkempi ajankohta riippuu operaattoreiden kiinnostuksesta. Valdivian mukaan tällä hetkellä kiinnostusta on ollut Smartphone-versiolle, mutta selain on helppo kääntää Pocket PC -kämmenmikroille, jos kiinnostusta ilmenee.
Opera for Windows Mobile perustuu samaan small screen rendering (ssr) -tekniikkaan kuin selaimen Symbian-versiot esimerkiksi Nokian ja Sony Ericssonin älypuhelimissa. Erityisesti Nokia on viimeaikoina lisännyt panostuksia oman xhtml-selaimensa kehittelyyn uusissa älypuhelimissa, minkä on epäilty heikentävän Operan asemia. Nokia ja Opera kuitenkin vakuuttavat yhteistyön jatkuvan entiseen tapaan.
Operan Windows Mobile -käännöksen arvioidaan tulevan myyntiin myös itsenäisenä tuotteena operaattoreiden kautta jakelun lisäksi. Operaattorisopimuksia ei vielä julkistettu.
Opera on ennestään saatavana Linux-, Mac OS-, Symbian- ja Windows-käyttöjärjestelmille.








