Pohjolan laajakaistakasvu jatkuu tomerana

Euroopan kärjessä jo nyt
Pohjolan laajakaistakasvu jatkuu tomerana

Laajakaistayhteyksien määrä kasvaa jatkuvasti hämmästyttävällä vauhdilla, tutkimuslaitos IDC ennustaa. Vaikka laajakaistayhteyksien tiheys on jo nyt Euroopan huippuluokkaa, kasvu jatkuu vauhdikkaana vielä lähivuosinakin. IDC:n tilaston mukaan 15 prosentilla pohjoismaisista kotitalouksista on laajakaista käytössään.

IDC on laatinut ennusteensa viideksi vuodeksi. Tutkimuspäällikkö Karsten Fogh Ho-Lanngin mukaan laajakaistaliittymää käyttävien kotitalouksien määrä lisääntyy Suomessa 21 prosentilla vuosittain. Norjassa kasvu on vieläkin ripeämpää, peräti 26 prosenttia vuodessa. Ruotsi yltää 19 prosentin ja Tanska 16 prosentin vuosikasvuun.

"Internet-operaattoreiden on syytä varautua entistä kovempaan kilpailuun. Sitä tarjoavat niin energiayhtiöt, järjestelmäintegraattorit, sisällöntarjoajat kuin suuret kansainväliset yhtiötkin", Ho-Lanng varoittaa.

Kilpailu kiristyy

IDC:n selvitysten mukaan nykyiset dsl- ja kaapeliyhteydet säilyttävät johtavan asemansa nettiliittymissä. Kuitupohjaisten kaupunkiverkkojen uskotaan kuitenkin saavan ilmaa siipiensä alle Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Ruotsissa ne ovat jo nyt hyvässä liidossa.

IDC:n pohjoismainen selvitys perustuu viime vuodenvaihteen lukuihin, jolloin Suomessa oli sen mukaan 489 000 laajakaistaliittymää. Uusimman suomalaistilaston mukaan laajakaistainen internet-liittymä oli marraskuussa 2004 noin 710 000 suomalaiskodissa eli noin 30 prosentilla talouksista. Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi, että kaikkiaan laajakaistaliittymiä on nyt yritykset mukaan lukien vähintään 750 000.

Pohjolan laajakaistakasvu jatkuu tomerana
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös