Puhe on dataverkkojen luonnollista kuormaa

"Voip ei enää hypeä"
Puhe on dataverkkojen luonnollista kuormaa

"Voipista (voice over ip) on puhuttu yli kymmenen vuotta, mutta nyt voidaan puhua jo ilman kysymysmerkkiä", Audiocodesin Euroopan markkinoinnista vastaava Arieh Shemesh (kuvassa) vakuuttaa. Voip-ratkaisuja ja laitteistoja kehittävän Audiocodesin miehiä kävi keskiviikkona Helsingissä esittelemässä näkemyksiään ja tuotteitaan.

Shemeshin mukaan voipin pariin ajavia tekijöitä on kustannusten lisäksi sen joustavuus. "Ennustetaan, että vuonna 2008 jo 63 prosenttia kansainvälisestä puhelinliikenteestä kulkee datapaketteina. Tämä on epäilemättä seuraava vallitseva suuntaus puhelinliikenteessä", hän toteaa.

Shemesh sanoo, että suurin syyllinen voip-teknologian pitkään ja hapuilevaan alkutaipaleeseen oli se, ettei teknologia aluksi vastannut odotuksia. "Tekniikassa oli ongelmia, esimerkiksi pakettien katoamisia, ja tämä viivästytti läpilyöntiä. Verkko-operaattorit käyttivät näitä teknisiä ongelmia tekosyynä, jolla voipiin siirtymistä hidastettiin. Nyt teknologia on valmista", Shemesh lupaa.

Verkot tietoliikennettä varten

Audiocodesin tuotemarkkinointipäällikkö Michael Grosman uskoo, että puhelinliikenteen määrä ohittaa verkoissa perinteisen dataliikenteen. "Yritykset ovat investoineet runsaasti dataverkkoihinsa ja dataliikenneyhteyksiinsä. On luonnollista, että ne haluavat käyttää niitä myös puheluiden välittämiseen, koska vapaata kapasiteettia on. Tämä on merkittävimpiä voipia vauhdittavia syitä."

Grosman muistuttaa, että tiedonsiirtoon käytetään nykyisin paljon puhelinkäyttöön rakennettuja verkkoja. "Tähän asti on lisätty puhelinverkkoihin dataliikenne, nyt uudet verkot rakennetaan dataa varten ja puhelut lisätään dataliikenteen jatkoksi. Kun tehdään investointiratkaisuja kymmeneksi-kahdeksikymmeneksi vuodeksi, vastaus on epäilemättä voip", Grosman mainostaa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös