Rikolliset löytävät luottokorttitietoja Googlella

Linkkien poistaminen laahaa askeleen jäljessä
Rikolliset löytävät luottokorttitietoja Googlella

Nettihuijarit ovat keksineet jälleen uuden tavan, kenties tähän asti helpoimman, saada haltuunsa ihmisten luottokorttitietoja. Luottokorttien täydellisiä tietoja voi yksinkertaisesti hakea Googlella. Uutispalvelu Cnetin järjestämässä kokeessa menetelmä todettiin toimivaksi. Google löytää kourallisen nettisivuja täynnä luottokorttitietoja, jotka ovat päätyneet julkisiksi joko varkauden tai ylläpitäjien asetusvirheiden kautta.

Suuri osa tietovarkauden vuoksi nettiin esille päätyneistä korteista on suljettu, mutta mukana on myös paljon käytössä olevia kortteja. Raporttien mukaan rikolliset ovat hyödyntäneet monia tällä tavalla löydettyjä korttitietoja, ja käyttäneet niitä esimerkiksi nettiostosten maksuihin. Luottokorttitietoja sisältäviä sivuja näyttää löytyvän eri puolilta maailmaa. Cnetin kokeissa sivuja löytyi esimerkiksi Venäjältä, Hollannista ja joistakin arabimaista.

Korttitiedot löytyvät vain Googlella

Korttitietojen löytäminen hakukoneella ei ole mitenkään vaikeaa, sillä internetissä on kokonaisia sivustoja, jossa tekniikkaa opetetaan havainnollisesti. Google on joutunut rikollisten suosioon siksi, että sen hakuominaisuudet ovat poikkeuksellisen laajat. Esimerkiksi tiettyjen numeroalueiden hakeminen ei yleensä onnistu Googlen kilpailijoiden hakukoneilla.

Google ei halua virallisesti kommentoida asiaa johtuen yhtiön pian alkavasta osakeannista. Googlen ohjelmistoissa on mahdollisuus poistaa sopimattomia tai rikollisia sivuja hakutuloksista, jos niistä vain saadaan tietoa. Myös yksityishenkilöt voivat pyytää sivuja poistettavaksi, jos niillä on henkilökohtaisia tietoja. Tietojen poisto ei kuitenkaan näytä löytävän uusia luottokorttitietoja sisältäviä sivuja riittävän nopeasti.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös