Sähköisen oppimisen SM-kisa alkaa
Parasta kotimaista sähköisen oppimisen ratkaisua etsitään jälleen. Suomen eOppimiskeskus ry järjestää kilpailun yhteistyökumppaniensa kanssa jo neljännen kerran. Teemana eEemeli 2005 -kilpailussa on "Arjen hyöty". Kilpailun tavoitteena on kannustaa yrityksiä luomaan ja kehittämään uusia e-oppimisratkaisuja sekä löytää uusia hyviä käytänteitä ja menestystarinoita.
Juuri alkanut ilmoittautumisaika kilpailuun jatkuu ensi tammikuun loppuun saakka. Mukaan kelpaavat yritykset, joilla on oma itse tekemänsä tai omistamansa e-oppimisen tuote, palvelu tai toimintatapa. Osallistumaan pääsee järjestäjän verkkopalvelussa osoitteessa www.eoppimiskeskus.net. Kilpailun kolme sarjaa ovat henkilöstökoulutus, ekansalaisuus sekä tuote- ja asiakaskoulutus.
Palkintona on 5000 euroa
Voittajaa valittaessa vaakakupissa painavat muun muassa kaupallinen hyödynnettävyys, pedagoginen ja tekninen käytettävyys, innovatiivisuus ja vuorovaikutteisuus. Kilpailun tulokset julkistetaan 20. huhtikuuta 2005. Pääpalkintona on 5000 euroa rahaa sekä eEemeli-patsas. Voittajan valitsee arviointiraati, joka koostuu yritysten ja julkisen sektorin sähköisen oppimisen, pedagogiikan ja koulutuksen asiantuntijoista. Kilpailun puheenjohtaja on koulutusjohtaja Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitosta.
Edellisellä kerralla kilpailuun osallistui noin 40 kilpailutyötä. Voittaja oli Tieturi Online Oy:n tietoturva-aiheinen sähköisen oppimisen ratkaisu. Suomalaiset sähköisen oppimisen ratkaisut ovat menestyneet myös kansainvälisesti. Viime keväänä Sanako Oy:n oppimisratkaisu palkittiin Yhdysvalloissa SIIA:n Codie-palkinnolla.
Suomessa toimii jo satoja sähköisen oppimisen yrityksiä. Tietoja näistä voi etsiä esimerkiksi Learningbusiness.fi-verkkosivulta.








