Sinitakit pysäyttävät aikasyöpöt

Sisäiseen valvontaan
Sinitakit pysäyttävät aikasyöpöt

Internet on tehokas työväline, mutta myös huikea aikasyöppö. Tiedon ohella tarjolla on pornoa, pörssipeliä, juttuseuraa ja laittomia kopioita. Yhdysvaltalainen Bluecoat valmistaa virustutkia, joilla jokaiselle työntekijälle voidaan lisäksi kellon tarkkuudella räätälöidä omanlaiset oikeudet internetin selailuun.

Web-liikenteen analysoinnissa suurimman hankaluuden aiheuttaa viive. Sähköposti voi ongelmitta viipyä minuutinkin tutkittavana, koska se yleensä tulee odottamatta. Www-sivujen avautumisen vartoominen aiheuttaa nopeasti ärtymystä. Bluecoat on ratkaissut asian kaksitasoisella välityspalvelimella, jossa ensimmäinen seuloo tiedostoista epäilyttävät toisen tason tutkittavaksi.

Analysoinnin ohella laitteet keräävät liikenteen lokitiedostoon, josta voidaan tarvittaessa kaivaa näyttöä esimerkiksi tiedon vuotamisesta tai työajan käytöstä.

Tulevaisuudessa suodatus tulee painottumaan enemmän ennaltaehkäisevään suuntaan. Esimerkiksi vertaisverkkojen liikennöintikäytännöt vaihtelevat nopeasti, joten niiden käytön esto on vaikeaa muulla tavoin, kuin sallimalla vain tunnetut protokollat.

Bluecoatin laitteet soveltuvat yli 50 hengen yrityksille. Hinnat alkavat 4000 eurosta. Muun muassa Saudi-Arabian internet-liikenne puhdistetaan heidän laitteillaan paljaasta ihosta ja islamin vastaisuudesta.

Sinitakit pysäyttävät aikasyöpöt
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös