Sunin odotettu Solaris 10 -käyttöjärjestelmä julki - ilmaiseksi
Sun Microsystems on päätynyt rohkeaan ratkaisuun julkaistessaan uuden version Solaris-unixistaan, sillä käyttöjärjestelmää tarjotaan jatkossa täysin ilmaiseksi. Sunin mukaan Solaris 10 on yhtiön viime vuosien merkittävimpiä julkistuksia, ja mielenkiintoa herättävät varsinkin kyky ajaa suoraan Linux-ohjelmia sekä automaattiset suorituskyvyn optimoinnin ja sovellusvirheiden etsimisen toiminnot. Sun myöntää, että edullisten Linux-palvelimien yleistyttyä neljä vuotta sitten yhtiö tippui kyydistä, ja tilannetta korjataan nyt uudella strategialla.
Sunin päätös tarjota raskaan sarjan unix-käyttöjärjestelmää ilmaiseksi on rohkea, varsinkin kun otetaan huomioon uuden version kehittämiseen kuluneet huimat 500 miljoonaa dollaria. Sun yrittää siirtyä uuteen liiketoimintamalliin, jossa tuloja saadaan tuotetuesta ja erilaisista palveluista. Ilmaisen Solariksen toivotaan houkuttelevan yhä enemmän sovelluskehittäjiä sekä yrityskäyttäjiä, mikä lisäisi Solariksen suosiota ja sen ympärillä pyörivää liiketoimintaa.
Linuxia natiivisti ja pullonkaulojen etsintää
Sunin mukaan Solaris 10 -versioon on lisätty yli 600 uutta toimintoa. Eräs merkittävimmistä on uusi Dtrace-tekniikka (dynamic tracing). Sun kertoo, että ohjelmisto pystyy etsimään ja diagnosoimaan järjestelmän pullonkauloja sekä vaikeasti löydettäviä ohjelmistovirheitä minuuteissa tai jopa sekunneissa, eikä perinteisissä tunneissa tai päivissä. Sun väittää, että jotkut uutta versiota koekäyttäneet asiakkaat ovat saavuttaneet parhaimmillaan jopa 500 prosentin suorituskykyparannuksia.
Solariksen container-tekniikka jakaa käyttöjärjestelmän sisäisesti jopa 8 000 eri container-osioon. Ne voidaan pitää täysin erillään toisistaan käyttöjärjestelmän palomuuriohjelmistolla, mikä lisää tietoturvaa.
Sunin mukaan uusi Solaris pystyy ajamaan Linux-sovelluksia suoraan, ilman muutoksia. Näin Solariksen sovelluskanta kasvaa periaatteessa valtavasti, ja sekä Linuxia että Solarista käyttävien tietojärjestelmien ylläpito helpottuu.
Solaris-unix toimii Sunin sparc-suorittimien lisäksi myös perinteisissä x86-palvelimissa sekä AMD:n Opteron-suorittimissa.








