Suomalainen sumuvalkokangas paistattelee parrasvaloissa

Fogscreen ampaisi huikeaan kasvuun
Suomalainen sumuvalkokangas paistattelee parrasvaloissa

Suomalainen teknologiayritys Fogscreen rakentaa parhaillaan sumuvalkokangasinnovaatiolleen maailmanlaajuista jakeluverkkoa. Runsaan vuoden toiminut yhtiö haluaa näyttää esimerkkiä kasvuyritysten huikeista mahdollisuuksista.

"Liikevaihtomme on kaksinkertaistunut tähän saakka neljän kuukauden välein. Vuoden 2010 liikevaihdon tavoitteemme on 30 miljoonaa euroa", toimitusjohtaja Mika Herpiö kertoo.

Vuosikymmenen visuaaliseksi keksinnöksi maailmassa luonnehdittu sumuvalkokangas syntyy tavallisesta hanavedestä, joka pilkotaan pieniksi hiukkasiksi ja puhalletaan patentoidulla menetelmällä kahden ’ilmaseinän’ väliin. Hienojakoiseen sumumassaan voidaan muun muassa projisoida kuvia, piirtää ja kirjoittaa. Se voi olla myös hygieeninen tietokoneen kosketusnäyttö muun muassa terveysteknologian tarpeisiin.

Sumuvalkokangas-innovaatioon liittyvä patentti on hiljattain hyväksytty Yhdysvalloissa.

Fogscreenin siemenvaiheen yhtenä rahoittajana toiminut Herpiö kertoo, että yhtiö on saanut alkutaipaleelleen vauhtia muiden muassa Tekesin rahoittamasta Tuli-projektista sekä Tekesin ja Sitran Liksasta. Hiljattain on tullut päätös myös Tekesin tuotekehitysrahoituksesta.
"Erityisesti liikeidean kehittämisrahoitukseen tarkoitetusta Liksasta oli meille paljon hyötyä. Pystyimme palkkaamaan Yhdysvalloista huippuasiantuntijan laatimaan yksityiskohtaisen raportin mahdollisuuksista ja keinoista sikäläisillä markkinoilla". (Itviikko)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös