Suomen ensimmäinen 3g-verkko auki tänään
Telia-Sonera on avannut ensimmäisenä Suomessa kaupallisen umts-verkkonsa tänään. Umts-verkon nopeus päätelaitteen suuntaan on parhaimmillaan 384 kilobittiä sekunnissa, kun puolestaan tyypillinen kotien laajakaistanopeus vaihtelee 256–512 kilobitin välillä. Umts tuo selvän nopeuslisän tavalliseen gprs:ään verrattuna, jonka enimmäisnopeus on ollut noin 53 kbit/s. Edge-tekniikalla gprs-yhteyksillä on kuitenkin päästy jo yli 100 kilobittiin sekunnissa.
Umts-verkoissa datayhteyksistä maksetaan gprs:n tapaan siirretystä tietomäärästä kuluneesta ajasta riippumatta. Samanaikaisesti voidaan esimerkiksi puhua ja lukea sähköpostia. Internetin selailun pitäisi myös toimia sulavammin, videoiden ja musiikin laadun parantua sekä etäyhteyksien tehostua, tosin videopuheluita tukevia puhelimia ei ole vielä Suomessa myynnissä.
Soneran umtsin käyttöön tarvitaan 3g-ajan sim-kortti sekä -kännykkä, Fun Data-, Active Data-, Pro Data-, tai Company Data –tiedonsiirtopalvelu. Tiedonsiirto maksaa saman verran kuin nykyisin gprs-yhteyksillä. Umts-puhelimien hinnat lähtevät Suomessa noin 500 eurosta. Umts-verkko ja -päätelaitteet onkin aluksi suunnattu pääasiassa ammattikäyttäjille.
Puhelimeen määritetään vanhaan tapaan gprs-, wap- ja kuvaviestiasetukset. Soneran 3g-verkko kattaa tällä hetkellä 20 paikkakuntaa, jotka selviävät Soneran www-sivuilla olevasta peittokartasta. Mukana ovat aluksi suur-Helsinki, Hämeenlinna, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Pori, Turku, Tampere ja Oulu.








