Suomen ylivoimaisesti yleisin tietotuholainen on vakoiluohjelma
Levinneimpien virusten listat ovat viime kuukausina menneet uusiksi, kun rikollisjärjestöjenkin levittämät vakoiluohjelmat ovat nousseet jo epidemian asteelle. Kesäkuussa liikkeelle lähtenyt Downloader.GK-troijalainen on Panda Softwaren mukaan Suomen, samoin kuin koko maailmankin, ylivoimaisesti yleisin haittaohjelma – jo kuudetta kuukautta peräkkäin.
Downloader.GK saastuttaa tietokoneita epämääräisten nettisivujen avulla, joissa käyttäjiä yllytetään hyväksymään Activex-komponentti, joka puolestaan lataa varsinaisen vakoiluohjelman. Maailmanlaajuisesti Downloader.GK vastaa jo lähes viidenneksestä kaikista tartunnoista.
Rikollisten käyttämien vakoiluohjelmien osuus kasvaa
Vakoiluohjelmien osuus netin tuholaisista vain kasvaa. Kymmenen yleisimmän haittaohjelman joukossa oli seitsemän ohjelmaa, jotka on ohjelmoitu varastamaan tietoja tai salasanoja, avustamaan henkilötietojen kalasteluyrityksissä (phishing) tai kaappaamaan koneen etähallintaan. Yleisyys selittyy sillä, että tällaisia troijalaisia ja troijalaistyyppisiä matoja käytetään osana verkossa tapahtuvaa rikollisuutta.
Marraskuun kymmenestä yleisimmästä haittaohjelmasta viisi hyödyntää leviämisessään tunnettuja haavoittuvuuksia. Tietoturvapäivityksiä ei siis hoideta Suomessakaan kunnolla. Asia on korjattavissa helposti Windowsin automaattisilla päivityksillä.
Suomen virustilasto marraskuu 2004
Troijalainen Downloader.GK 14,96 %
Mhtredir.gen 6,81 %
Mato Sasser.ftp 5,26 %
Troijalainen Shinwow.E 5,16 %
Mato Gaobot.ALK 4,75 %
Mato Bagle.BE 4,23 %
Mato Gaobot.gen 4,23 %
Mato Netsky.P 3,92 %
Troijalainen StartPage.FH 3,2 %
Troijalainen Downloader.TC 2,99 %
Kansainvälinen virustilasto marraskuu 2004
Troijalainen Downloader.GK 19.47%
Mhtredir.gen 6.86%
Mato Netsky.P 4.70%
Mato Mabutu.A 4.62%
Troijalainen Citifraud.A 4.34%
Mato Sasser.ftp 3.54%
Mato Gaobot.gen 3.27%
Troijalainen StartPage.FH 3.05%
Mato Bagle.BC 2.98%
Troijalainen Qhost.gen 2.93%








