Suomessa taas tietoturvapäivä 2005
Viime keväänä järjestetty kansallinen tietoturvapäivä uusitaan ensi vuonna 8. helmikuuta. Teemapäivän tarkoituksena on nostaa suomalaisten tietoturvatietoisuutta. Viime kerralla tietoturvapäivä oli kansallisten tietoturvatalkoiden huipennus, ja sitä pidettiin niin hyvin onnistuneena, että se päätettiin uusia.
Kohderyhmänä koululaiset, opettajat ja vanhemmat
Nyt kohderyhmäksi on valittu erityisesti koululaiset sekä heidän opettajansa ja vanhempansa. Keskeisinä viesteinä ovat tietokoneen suojaaminen käyttöjärjestelmäpäivityksin, virustorjunnalla ja palomuurilla sekä varovaisuus ladattaessa verkosta aineistoa ja annettaessa henkilötietoja verkossa. Koululaisia myös muistutetaan, että verkko ei ole lain ulkopuolella ja että netissä pitää noudattaa hyviä tapoja.
Tietoturvapäivää varten avataan marraskuussa verkkopalvelu, jossa on omat osiot opettajille ja oppilaille. Koululaisille tarjotaan tietoturvatietoa tarinan muodossa sekä pohdinnan aiheita ja runsaasti tehtäviä. Ideana on myös, että koululaiset tutustuvat palveluun kotona vanhempiensa kanssa. Tietoturvapäivänä palvelussa avautuu peruskoululaisille tarkoitettu tietoturvakilpailu.
Yritykset ja järjestöt mukaan
Tietoturvapäivän toivotaan innostavan myös yrityksiä, järjestöjä ja julkishallintoa. Hankkeen järjestävä tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunta haastaa järjestämään esimerkiksi tietoturvakoulutustilaisuuksia. Suurelle yleisölle tietoa tarjoaa edelleen viime kertaa varten luotu tietoturvaopas-sivusto.
Tietoturvapäivä on valtionhallinnon alaisen neuvottelukunnan päähanke. Teemapäivän järjestäjien joukossa on paitsi eri viranomaisia myös joukko tietotekniikkayrityksiä ja järjestöjä.








