Teknologiayhtiöt lisäävät väkeä vauhdilla ulkomailla

Merkkejä paremmasta
Teknologiayhtiöt lisäävät väkeä vauhdilla ulkomailla

Pörssin teknologiayhtiöt lisäävät väkeä vauhdilla, kuitenkin pääasiassa ulkomailla. Merkit paremmasta ajoista ovat näkyvillä kuitenkin myös Suomessa: jotkut alan yritykset rekrytoivat työntekijöitä myös kotimaassa.

Taloussanomien selvityksen mukaan pörssin 37 teknologiayhtiöstä 20 oli lisännyt kesäkuun lopussa työvoimaansa vuodentakaisiin numeroihin verrattuna.

Myös henkilöstön määrä lisääntyy nimenomaan ulkomailla. Merkkejä työvoiman kasvusta on näkyvissä kuitenkin myös Suomessa. Väkeään täällä lisäävät esimerkiksi Perlos, Saunalahti ja Satama Interactive.

Esimerkiksi PKC Groupin työntekijöiden lisäys johtuu pääasiassa ulkomaan toimintojen kasvusta. Samoin elektroniikka-alan sopimusvalmistaja Scanfil on lisännyt väkimääräänsä yksinomaan ulkomailla. Yhtiö osti viime vuonna enemmistön kiinalaisesta yrityksestä.

Elcoteq kasvaa ulkomailla

Vastaavasti elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq on kasvattanut työntekijöiden lukua rajusti ulkomailla. Sen sijaan Suomessa henkilökunnan määrä on vähentynyt vuodessa.

Myös elektroniikkayritys Perloksen henkilöstö on lisääntynyt pääasiassa ulkomailla. Suomessa työntekijöitä oli kesäkuun lopussa toki parisataa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Ohjelmistoyritys Aldata selittää työntekijöiden määrän kasvua rekrytoinneilla ulkomailla. Suomessa kasvu on ollut hyvin vähäistä.

Yrityskaupat osasyy väen kasvulle

Myös yrityskaupat selittävät väen lisäystä. Esimerkiksi tuotantoratkaisuja kehittävä Elektrobit on ostanut viime aikoina ahkerasti yhtiöitä.

Tietoliikennelaitteiden valmistajan Telesten henkilöstön lisäystä selittää kaksi ulkomaista yrityskauppaa. Teollisuustekniikan suunnittelijan Etteplanin kasvuluvut selittyvät ulkomaisten liiketoimintojen hankinnoilla.

Kondensaattoreita valmistava Evox Rifa on lisännyt väkilukuaan erityisesti Indonesiassa.

Suomeen toistaiseksi vain murusia

Teknologiayritysten kasvu maailmalla heijastuu myös Suomeen. Lisäksi moni alan yhtiö, joka toimii pääasiassa Suomessa, on alkanut palkata työntekijöitä.

Esimerkiksi tietoliikennetekniikkaa tekevän Aspocompin henkilöstö on kasvanut sekä ulkomailla eli Kiinassa ja Thaimaassa että kotimaassa.

Myös elektroniikkakonserni Eforen työväki on lisääntynyt sekä Suomessa että muualla. Efore on rekrytoinut uutta työvoimaa esimerkiksi Virossa, jossa on käynnistynyt uusi tehdas.

Teleoperaattori Saunalahti puolestaan lisää työntekijämääräänsä nimenomaan Suomessa. Kyse on pääasiassa asiakaspalveluväestä.

Ohjelmistoalan yritys Tieto-X ja tietoliikennekonsultti Satama Interactive ovat rekrytoineet uutta väkeä yksinomaan Suomessa. (Digitoday)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös