Tietokoneet koe-eläimiksi
Tanskan teknillinen korkeakoulu DTU ja iso liuta muita yliopistoja ovat kehittämässä ihmisen elimistön toiminnasta biosimulaatioita, joiden avulla tietokoneet korvaavat tulevaisuudessa osan eläinkokeista.
"Biosimulaatio - Uusi työkalu lääkekehityksessä" -projekti on valtaisa ponnistus; siihen osallistuu 25 yliopistoa ja tutkimuskeskusta, 10 yritystä ja useita lääkeaineviranomaisia Tanskasta, Espanjasta, Ruotsista ja Hollannista. Sopimus allekirjoitettiin eilen EU-komission ja DTU:n välillä, ja projektia rahoitetaan viiden vuoden ajan noin 10 miljoonalla eurolla, kertoo Nyteknik-verkkojulkaisu.
Ensimmäinen valmistuva tietokonemallinnus käsittelee diabeteksen eri tyyppejä. "Mallinnuksen avulla voimme antaa potilaille tarkat ruokailuajat ja insuliiniannoksen määrän, ja nähdä kuinka elimistö sairaudessa toimii", kertoo Morten Colding-Jörgenssen Novo Nordiskiltä.
Myös Parkinssonin tautia, lapsia ja nuoria, korkeaa verenpainetta ja masennusta halutaan tietokonemallintaa. Simulaatioissa halutaan nähdä, kuinka ihmisen vartalo solutasolla ja koko ihmisen organismi toimivat. "Kyseessä on huippukiinnostava projekti. Onnistuessaan voimme vähentää koe-eläimien määrää, sekä niillä esiintyviä syöpiä ja muita sivuvaikutuksia", sanoo lääketutkimuksen professori Jan Lillemark Uppsalan yliopistosta. "Toki elimistö on monimutkaisempi kuin tietokonesimulaatiot, joten koe-eläintutkimuksiakin tarvitaan sekä ihmisillä testattavia lääkkeitä varmistaaksemme tuloksen", pohtii Lillemark.
Tietokoneita on käytetty tähän asti lääkeainetutkimuksissa esimerkiksi etsittäessä molekyylejä, jotka voivat vaikuttaa välittäjäproteiineihin, ja näin on esimerkiksi kehitetty leukemialääke Glivec.








