Tietotekniikalla terveyttä
It-ratkaisuilla on paljon annettavaa terveydenhuollon eri osa-alueille. Asianmukaisten terveystietojen saatavuus säästää sekä rahaa että ihmishenkiä, vakuuttaa Oraclen lääketieteellinen johtaja Tom Jones. Väärä hoito tai lääkitys tappaa vuosittain paljon ihmisiä, hengissä selvinneidenkin hoito aiheuttaa paljon ylimääräisiä kuluja.
"Väärät hoitotoimenpiteet aiheuttavat esimerkiksi Englannissa lähes kolmen miljardin euron ylimääräiset kulut vuosittain. Lääkitysvirheiden syynä on yleensä, että lääkärillä ei ole tarkkaa tietoa potilaasta tai lääkkeestä. Tämä on hyvä vasta-argumentti niille, jotka kyseenalaistavat sähköisten sairauskertomusten hyödyt", Jones sanoo.
Hän muistuttaa, että terveydenhoito eri puolilla maailmaa on varsin samanlaista, suurimmat erot löytyvät rahoitusmalleista. Siksi on luonnollinen päämäärä, että eri terveydenhuollon tietojärjestelmät eri maissa kykenevät keskustelemaan keskenään.
"EU:ssa on asia on ymmärretty tärkeäksi haasteeksi, ja päämäärään pääsemiseksi tehdään jo töitä. On hyvä, että vaikkapa Italiassa liikenneonnettomuuden suomalaista uhria hoitava lääkäri saa potilaansa tiedot täkäläisestä järjestelmästä", Jones visioi.
Tulevaisuuden ala
Oracle on viime vuosina ryhtynyt tosissaan paneutumaan terveydenhuollon järjestelmien kehittämiseen. Sen työsarkaa on infrastruktuurin kehittäminen, loppuasiakkaan kanssa käyvät kauppaa pääasiassa partnerit.
Yksi Oraclen suomalaisista partnereista on Medici Data, joka on tarmokkaasti uusimassa terveydenhuollon järjestelmiä. Sillä on tarjota tuotteita niin terveydenhuollon toiminnanohjausjärjestelmäksi kuin hoidon dokumentointiinkin. Medici Datan toimitusjohtaja Seppo Ahokas korostaa järjestelmien avoimuuden tärkeyttä: "Suuret sairaalat nimenomaan vaativat selkeästi avoimuutta, jotta tietojen välitys järjestelmien välillä onnistuu."
Helsingin ja Uudenmaan sairaaloista vastaava HUS-kuntayhtymä puolestaan on turvautunut Oracen E-Business Suiten moduuleihin ja konsulttipalveluihin rakentaessaan yhteistä materiaalinhallinnan järjestelmäänsä, joka huolehtii sairaaloiden ostoista ja varastoinnista. "Toiminta ja seuranta paranevat, tehokkaampi hankintojen kilpailuttaminen tuo säästöjä", HUS:n materiaalijohtaja Markku Laakso kiittelee.








