Tukiasemien määrä vähenee tulevina vuosina
Tukiasemien myynti ja jopa 3G-tukiasemien menekki on vihdoin lähtenyt nousuun. Tänä vuonna käytössä olevien tukiasemien määrä jopa lisääntyy hieman, mutta pidemmällä aikavälillä laitteiden parempi tehokkuus radiotien hyödyntämisessä pienentää tukiasemien kokonaismäärää.
Viime vuoden lopulla kaikissa matkapuhelinverkoissa oli markkinatutkimuslaitos In-Statin mukaan käytössä 329 400 tukiasemaa. Määrä kasvaa tänä vuonna lähes 333 800:een.
Tämän vuoden jälkeen tukiasemien määrä lähtee In-Statin mukaan laskuun. Syynä tähän ovat ennen kaikkea laitteiden tehokkuus: modernit tukiasemat käyttävät radiospektrin tehokkaammin hyväkseen, joten yhä suuremmankaan käyttäjämäärän palveleminen ei kasvata tukiasemien määrää.
In-Statin mukaan tukiasemien määrä putoaa ensi vuonna noin 300 000:een ja vuonna 2006 noin 250 000:een. Laskeva trendi jatkuu myös parina seuraavana vuonna, jonne In-Stat on ennusteensa ulottanut.
Vuoteen 2008 mennessä käytössä olevista alle 250 000 tukiasemasta 23,1 prosenttia on kolmannen sukupolven wcdma-tukiasemia. Gsm:n osuus laitekannasta on vielä kolmen vuoden kuluttua 61,5 prosenttia.
Tällä hetkellä 3G-käyttäjiä on maailmassa hieman yli 15 miljoonaa. Tämä merkitsee, että vasta yksi sadasta kännykänkäyttäjästä hyödyntää 3G-palveluja ja -nopeuksia. In-Stat pitää 3G:n alkua kuitenkin hyvänä. (Prosessori)








