Uusi vaarallinen virus iskee voimalla Windows-koneisiin

Väittää virustorjuntaohjelman tarkistaneen sen
Uusi vaarallinen virus iskee voimalla Windows-koneisiin

Tietoturvayhtiöt varoittavat uudesta Sober-I-viruksesta, jonka Lazarukseksi ristitty versio yrittää saada käyttäjän avaamaan liitetiedoston kertomalla, että viesti on tarkastettu virustorjuntaohjelmalla. Virus sisältää uutta tekniikkaa, jota ei aiemmin ole tietokoneviruksissa tavattu, ja heti tihulaisen ensitunteina sitä tavattiin liikkeellä yli miljoona kappaletta.

Ensimmäinen Sober-virus ilmestyi pc-käyttäjien riesaksi viime vuoden lokakuussa, ja varsinkin Saksassa se aiheutti tuhojaan. Viimeisin Sober-I debytoi netissä 19. marraskuuta, ja on edeltäjiänsä huomattavasti kansainvälisempi. Lazarus viekoittelee käyttäjiä avaamaan itsensä, ja sen yleisempiä otsikoita ovat Details, Registration Confirmation, Your mail password, invalid mail, Mail delivery_failed, Re: Delivery_failure_notice, Re: illegal signs in your mail jaYour Password.

Hälytystasolla 2

Virus leviää tällä hetkellä erityisesti Euroopassa, Englannissa ja Saksassa, ja sen hälytystasoksi on nostettu taso 2. Virus on kirjoitettu Visual Basicilla, ja tiedoston koko on 56 kilobittiä, ja se lähettää itsestään useita eri tiedostoja, esimerkiksi spool32dir.exe-nimisen.

Virus pelaa varman päälle, ja sijoittuu Windowsissa kahteen pieneen tiedostoon saastuttamassaan koneessa. Vaikka toinen näistä kahdesta tiedostosta poistettaisiin, sisartiedosto ottaa tehtävät hoitaakseen. Taktiikkaa on nähty myös erilaisissa vakoojaohjelmissa, jotka viestittävät surffaajan nettipoluista, mutta asiantuntijat uskovat, että ensimmäistä kertaa tekniikkaa käytetään nyt myös viruksessa.

Varmistaakseen läpipääsynsä virus väittää viestissään, että se on hyväksytysti läpäissyt virustorjuntaohjelman tarkastuksen. Viruksen sisältävät liitetiedoston päätteet ovat scr, bat, pif tai com. Saastutettuaan koneen, se alkaa lähettää itseään osoitekirjan avulla uusille mahdollisille uhreille. Vaarassa ovat Windowsin käyttöjärjestelmistä Windows 2000, 95, 98, Me, NT, XP ja Windows Server 2003.

Virusta on tavattu jo yli miljoona kappaletta sen ensimmäisten muutaman leviämistunnin aikana.

Uusi vaarallinen virus iskee voimalla Windows-koneisiin
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös