Vakoiluohjelmat vaarallisempia kuin virukset
Vakoiluohjelmista tulee ensi vuonna internetin suurin ja vaarallisin tietoturvauhka, joka jättää nopeasti leviävät viruksetkin varjoonsa, ennustaa Computer Associatesin tietoturvajohtaja. Virustorjuja Kaspersky taas kertoo, että 90 prosenttia vakoiluohjelmista on rikollisten tekemiä, ja yhtiö kertoo esimerkkejä siitä, kuinka rikolliset ovat ansainneet niiden avulla satoja miljoonia euroja.
Vakoiluohjelmilla ja niiden avulla muodostetuilla bot-verkoilla hankitaan merkittäviä tuloja esimerkiksi roskapostilähetyksillä, luottokorttivarkauksilla ja internet-kiristyksellä. Perinteiset harrastajanuorukaisten tekemät ohjelmat ovat enää mitätön vähemmistö.
Kasperskyn perustajan Eugene Kasperskyn mukaan ammattimainen nettirikollisuus on vallannut alaa nopeasti tänä vuonna, ja tulot ovat kasvaneet samassa tahdissa. Esimerkiksi Brasiliassa pidätettiin aikaisemmin tänä vuonna muutamia krakkereita, jotka varastivat käyttäjiltä noin 80 miljoonaa dollaria. Kasperskyn mukaan kyse on yleensäkin erinomaisesta liiketoiminasta, sillä nettipankkien käyttäjiä vastaan hyökkääminen on helppoa vakoiluohjelmien avulla.
5 000 koneen bot-verkko irtoaa 300 dollarilla
Kaspersky kertoo, että onnistuneet hyökkäystekniikat ovat houkutelleet alalle paljon krakkereita, jotka näkevät hyvät ansaintamahdollisuudet. Esimerkiksi brasilialaisia käyttäjiä vastaan kohdistettiin pidätysten jälkeen reilusti enemmän vakoiluohjelmia. Rikoksia ovat tekemässä harrastelijoiden sijasta älykkäät ammattilaiset, ja ensi vuonna heillä on aikaisempaa enemmän kokemusta alalta. Nettirikollisuus muuttuu koko ajan järjestäytyneemmäksi ja vakavammaksi uhaksi tietokoneiden käyttäjille.
Keskeisellä sijalla rikollisten toiminnassa ovat vakoiluohjelmat, sillä niiden avulla muodostetaan hyökkäysverkkoja pahaa-aavistamattomien käyttäjien koneista. Kasperskyn mukaan näitä bottiverkkoja voi vuokrata internetistä. Noin 5 000 koneen verkon saa käyttöönsä 300 dollarilla. Verkoilla voi esimerkiksi tehdä kiristystarkoituksessa voimakkaita palvelunestohyökkäyksiä.








