Veriviholliset Sun ja Microsoft sopivat riitansa

Microsoft maksaa Sunille kaksi miljardia
Veriviholliset Sun ja Microsoft sopivat riitansa

Sun Microsystems ja Microsoft ovat sopineet lukuisat riitansa ja aloittavat yhteistyön. Käännettä on tuoreeltaan verrattu kylmän sodan loppumiseen, sillä Sun ja sen johtaja Scott McNealy on tähän asti ollut Microsoftin kenties suorapuheisin vastustaja. Yhtiöt ovat sopineet vetävänsä pois oikeusistuimista kaikki patentti- ja monopoliriitansa. Lisäksi Microsoft maksaa Sunille huimat kaksi miljardia dollaria erilaisina tekniikan käyttömaksuina ja korvauksina.

Päätös on hyvä uutinen kuluttajille ja yhtiöiden asiakkaille, joita ovat haitanneet varsinkin Java- ja .Net-leirien välinen kinastelu. Tähän asti toisen leirin tuotteiden käyttäminen on merkinnyt yhteensopivuusongelmia toisten tuotteiden kanssa, mikä on vaikeuttanut esimerkiksi yritysjärjestelmien rakentamista.

Yhteistyöstä huolimatta yhtiöt pysyvät kilpailijoina monilla alueilla. Sun kehittää esimerkiksi Linux-paketteja työasemiin ja palvelimiin sekä Star Office -toimisto-ohjelmapakettia. Yhtiöiden tuleva yhteistyö liittyy aluksi palvelinohjelmistoihin, jotka yritetään saada toimimaan paremmin yhteen. Yhtiöt saattavat myös lisensoida toistensa tekniikoita, ja Sun hankkii Windows-sertifioinnin omille x86-palvelimilleen.

Microsoft on viime vuosina yrittänyt helpottaa oikeusjuttujaan ja parantaa mainettaan tekemällä yhteistyösopimuksia entisten kilpailijoidensa kanssa. Esimerkiksi Applen kanssa saavutettiin sopu jo vuonna 1997 ja AOL:n kanssa viime keväänä. Sun-sopu saattaa myös auttaa Microsoftia selvittämään monopoliongelmiaan Euroopan unionin kanssa.

Myös McNealy on vähentänyt viime vuosina Microsoft kaunaansa, joka pahimmillaan haittasi jo Sunin omien suunnitelmien viestintää. McNealyn mukaan hän otti aloitteen sovun tekemisessä jo vuosi sitten.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös