Verkostoterveyskeskus turvaa palvelut

Oulunkaaren seutukunta käynnisti kehittämishankkeen
Verkostoterveyskeskus turvaa palvelut

Oulunkaaren seutukunta rakentaa uutta mallia, jonka tavoitteena on turvata kuntien terveyspalvelut ja kehittää niitä verkottuneen terveyskeskusmallin avulla. Verkostoterveyskeskuksen tekninen selkäranka on viime vuonna valmistunut Oulunkaaren seutuverkko. Kolmivuotisen hankekokonaisuuden kustannusarvio on kolme miljoonaa euroa, ja yksi sen rahoittajista on Tekesin Finnwell-teknologiaohjelma.

Hankkeessa luodaan Oulunkaaren seutuverkkoa eli laajakaistaista tietoverkkoa hyödyntävä monikanavainen kontakti- ja palvelujärjestelmä. Tuloksena syntyy uudentyyppinen, reaaliaikainen, verkostoitunut terveydenhuollon toimintamalli sekä siinä apuna tarvittavat teknologiat.

Videoneuvottelut avuksi

Yksi kehityskohteista on uudenlainen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin soveltuva puhelinpalveluteknologia. Puhelujen hallintaan kehitetään verkostoitunutta toimintatapaa tukevia ratkaisuja. Esimerkiksi kuntalainen soittaa omaan terveyskeskukseensa, mutta tarvittaessa puhelu voidaan ohjata verkostossa toimivan kunnan tai yksityisen yrityksen henkilölle, jolla paras saatavilla oleva asiantuntemus.

Toinen kehittämiskohde on etävastaanotto- ja etäkonsultaatiojärjestelmä. Se perustuu ip-pohjaiseen videoneuvotteluteknologiaan, josta ei vielä ole kehitetty terveydenhuollon tarpeisiin sopivaa ohjelmisto- ja laitekokonaisuutta. Kolmas kehittämiskohde on sähköisen työnhallinta-alustan kehittäminen. Sen avulla uutta teknologiaa käyttävä henkilöstö pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti muun muassa sitä, ketkä asiantuntijat ovat käytettävissä videokonsultaatioon.

Osaaminen verkkoon

"Verkostomallin avulla voidaan hyödyntää kuntien yhteisiä resursseja. Nykyisin tietoverkoissa siirretään dataa. Verkostoterveyskeskuksessa tietoverkossa ryhdytään siirtämään datan lisäksi ääntä, kuvaa ja ennen kaikkea osaamista ", Utajärven ja Vaalan johtava lääkäri Olavi Timonen kuvaa toimintamallia.

Oulunkaaren seutukuntaan kuuluvat Ii, Kuivaniemi, Pudasjärvi, Utajärvi, Yli-Ii ja Ylikiiminki. Lisäksi hankekokonaisuudessa on mukana Vaalan kunta.

Verkostoterveyskeskus turvaa palvelut
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös