Vuoden 2004 luetuimmat uutiset
Vuosi 2004 oli erilaisten harmien kuten krakkereiden, troijalaisten, ohjelmistoaukkojen sekä niiden paikkaamisen – tai ainakin sen yrittämisen – aikaa. Microsoft oli uutisestradilla jatkuvasti, joko Internet Explorerin haavoittuvuuksien takia tai Service Pack 2:n päivityksen tiimoilta. Paljon kiinnostusta herättivät myös laajakaistojen hinnoittelut ja niiden nopeudet, sekä eri tahojen suorittamat ratsaukset tekijänoikeusrikkomuksia selvitellessä. Linkkinä kunkin kuukauden kaksi eniten luettua uutista.
Luetuimmat uutiset
Tammikuussa huolta aiheutti häijy ja ovela troijalainen, joka tekeytyi huoltopäivitykseksi. Toisaalta toivon häivähdyksiä luettiin Gatesin optimistisessa ennustuksessa, jossa Microsoftin pääpomo uskoi roskapostin jäävän hamaan historiaan lähitulevaisuudessa.
1. Kiero troijalainen leviää
2. Gates: Roskaposti historiaa 2 vuodessa
Helmikuussa päänvaivaa aiheuttivat tiedostoja tuhoava äkäinen Mydoom-virus sekä nettiin karkaillut Windows-lähdekoodi, jota jaeltiin avokätisesti useilla eri piraattisivuilla, irc-keskustelukanavilla sekä vertaisverkoissa.
1. Mydoomin uusi versio tyhjentää kiintolevyä
2. Karkuteille päässyt Windows-lähdekoodi uhkaa tietoturvaa
Maaliskuussa SCO Groupin lisenssisoppa tarjosi monia jännittäviä käänteitä, joista vähäisimpiä ei ollut se, kun Microsoft paljastui hämmentäneen keitosta omalla panoksellaan. Viruksia tuli ja meni, ja niiden tehtailijat olivat tuottavalla kannalla; seitsemän virusveljeksen melko yhtaikainen markkinalanseeraus veti asiantuntijat ymmälleen.
1. Microsoft jäi kiinni SCO:n tukemisesta
2. Seitsemän uuden viruksen suma hämmentää asiantuntijoita
Huhtikuussa viranomaiset ahkeroivat ympäri maailmaa Yhdysvallat etunenässä piraatteja vastaan, ja tietokoneita takavarikoitiin iso läjä. Microsoftilla pakerrettiin niin ikään, ja tuloksena julkaistiin neljä tietoturvapäivitystä, joilla paikattiin kunnioitettavat parikymmentä turva-aukkoa.
1. Piraatteja vastaan tehtiin maailmanlaajuinen isku
2. Microsoft paikkasi ainakin 20 turva-aukkoa
Toukokuu ei ollut Intelin kulta-aikaa, yhtiö ilmoitti lopettavansa Pentium 4-prosessorin seuraajan Tejasin kehitystyön virrankulutukseen ja lämpenemiseen johtavien ongelmien vuoksi. Microsoftillakaan ei juuri hurrailtu: vastikään paikattuihin Windowsin aukkoihin luikerteli erinäisiä Sasser-matoja.
1. Intel joutuu lopettamaan Pentiumin kehittämisen
2. Kolme matoa leviää uusiin Windows-aukkoihin
Kesäkuussa Nokian kännykät herättivät varsin laimeaa innostusta jos innostusta ollenkaan – uudet läppämallit eivät niittäneet ennakkoon asiantuntijoiden kiitosta. Googlen, Yahoon, Applen ja Microsoftin saiteilla piti kiirettä; palvelunestohyökkäykset hyydyttivät niiden nettipalvelut tyystin.
1. Nokian uudet läppämallit eivät vakuuta
2. Internet-hyökkäys pimensi Googlen, Yahoon ja Microsoftin
Elokuussa uutisareenoilla debytoi Microsoftin uusi Service Pack 2 -huoltopäivitys. Päivityksen mielekkyyttä punnittiin puolesta ja vastaan, ja sen automaattinen jakelu käynnistyi.
1. Service Pack 2 jumittaa ainakin 50 ohjelmaa
2. SP2:n automaattinen jakelu alkoi
Syyskuussa maallikot olivat Riemann-hypoteesista huuli pyöreänä – matematiikan Graalin malja sai asiantuntijat alkulukuihin perustuvista salakirjoitustekniikoiden pitävyydestä syvän epäilyksen valtaan. Laajakaistahinnottelua tarkisteltiin suomalaisten operaattorien keskuudessa, ja hintatasossa tultiin hyvälle eurooppalaiselle tasolle.
1. Matemaattinen läpimurto saattaa tuhota tietotekniikan salaukset
2. Laajakaistahinnat taas vertailukelpoisia
Lokakuu tanssitti Microsoftin jälleen parrasvaloihin kyseenalaisella kunnialla: SP2 ei kyennytkään estämään ponnahdusikkunoiden putkahtelua pc:n käyttäjien ruuduille. Jättiyrityksessä puuhasteltiin myös jälleen tietoturvapäivityksien parissa, ja kymmenellä uudella päivityksellä paikkailtiin vuotavaa Windowsia.
1. SP2 ei poistakaan netin ikkunamainontaa
2. Microsoft ilmoitti turva-aukkojen tulvasta
Marraskuussa Ison-Britannian syyttävä sormi osoitti Microsoftia, jonka väitettiin yhdessä it-palvelutalo EDS:n kanssa aiheuttaneen maan koko historian järkyttävimmän tietokonehämmingin. Salaliittoteorioiden kannattajat saivat vettä myllyynsä, kun lasertulostimien johtavat valmistajat myönsivät laitteiden tekevän piilomerkintöjä, joilla tulosteet on mahdollista jäljittää.
1. Microsoftia ja EDS:ää syytetään Britannian pahimmasta tietokonekaaoksesta
2. Lasertulosteisiin kätkeytyy tulostimen sarjanumero
Joulukuussa vertaisverkkoilijat kokivat kovia muun muassa Keskusrikospoliisin ratsiassa. Ylläpitäjien koneita ja tallennusvälineitä takavarikoitiin, netti ja sähköpostit pursusivat ilkeämielisiä valesyytekirjeitä Keskusrikospoliisin nimissä. Tiedostonvaihtopalveluita pistettiin nurin roppakaupalla. Teosto myönsi nettikopioinnin laillisuuden ja kauppasi hyvitysmaksu.fi-osoitetta yrityksille keinona vapautua kasetti- eli hyvitysmaksusta.
1. Keskusrikospoliisi ratsasi Finreactorin
2. Teosto hyväksyy viimein musiikin nettikopioinnin.
Tietokoneen toimitus toivottaa lukijoilleen rentouttavaa ja hauskaa vuodenvaihdetta sekä antoisaa ja menestyksellistä vuotta 2005!








