Yritysten taloustieto sähköistyy odotettua hitaammin
Sopranon Kampanja-lehden toimeksiannosta toteuttama ylimmälle yritysjohdolle suunnattu kysely kertoo sähköisen talousinformaation valtaavan alaa, mutta ehkä yllättävänkin hitaasti.
Nopeinta siirtyminen painetusta sähköiseen maailmaan on yli 250 hengen suuryrityksissä, joista kuitenkin edelleen neljä viidestä aikoo toteuttaa painetun vuosikertomuksen. Viime vuonna vastaava luku oli 91 prosenttia.
Alle 250 hengen yrityksissä painetaan vuosikertomukset lähes entiseen malliin. Keskimäärin 28 prosenttia (22 prosenttia vuonna 2003) kaikista kyselyyn osallistuneista yrityksistä aikoo jättää painetun vuosikertomuksen kokonaan tekemättä.
Toimitusjohtajat puoltavat sähköistämistä
Yleisesti vuosikertomuksen tärkeimpänä arvona pidetään helppolukuisuutta. Seuraavaksi tärkeimmät arvot ovat selkeä rakenne ja kustannustehokkuus.
Sähköisen talousinformaation parhaana puolena pidettiin kustannustehokkuutta, tiedon jakelun tehokkuutta ja ulkoasun mahdollisuuksia. Sähköistä vastustetaan siksi, ettei sitä pidetä riittävän helppolukuisena: tietokonetta kun on edelleen vaikea ottaa iltalukemiseksi sänkyyn, Soprano perkaa.
Vastoin tutkimuksen yleislinjaa toimitusjohtajat ja markkinointijohto toivovat selvästi nopeampaa siirtymistä sähköiseen talousinformaatioon. Jos päätöksenteko olisi yksin tutkittujen toimitusjohtajien käsissä, niin ensi vuonna yli kaksikertainen määrä yrityksiä tekisi jo vuosikertomuksensa sähköisen julkaisualustan päälle. Toimitusjohtajat perustelevat kantaansa sähköisen informaation kustannustehokkuudella. Talousjohtajat karsastavat eniten sähköistämistä.
Painetulla vuosikertomuksella imagoarvo pienemmille yrityksille
Tänä vuonna sähköisen vuosikertomuksen tekevistä yrityksistä vain 69 prosenttia teki vastaavan viime vuonna, joten kehitys on selvästi menossa sähköisten julkaisualustojen suuntaan, Soprano tulkitsee. Sen sijaan word- tai pdf-muotoisten dokumenttien lataaminen internetiin ei enää lisää suosiotaan.
Alle sadan hengen palvelu-, kuljetus ja metalliteollisuusyrityksissä vuosikertomuksen toteuttaa painettuna vain alle 60 prosenttia. Kyseisissä yrityksissä ei nähdä myöskään sähköistä informaatiota aikaisempaa tärkeämpänä. Alle sadan hengen yritysten vuosikertomusten arvona nousi esiin suurempia yrityksiä useammin näyttävä ulkoasu. Painettu vuosikertomus koetaan arvokkaana imagollisena viestinä yrityksestä.
Tutkimus toteutettiin 14.9.–16.9. välisenä aikana sähköisesti. Tutkimukseen vastasi 123 yritysjohtajaa. Heistä puolet työskentelee yli 250 hengen suuryrityksissä ja toinen puoli alle 250 hengen pk-yrityksissä. (itviikko)








