19.12.2005 - 25.12.2005 0 uutista
Tekijänoikeuksien haltijat pitävät kiinni tuloautomaatistaan
Opetusministeriö on asetuksella vahvistanut muun muassa cd- ja dvd-levyistä, mp3-soittimista sekä kiintolevyllisistä digibokseista perittävät hyvitysmaksut, jotka pysyvät vuonna 2006 samalla tasolla kuin ne ovat olleet maaliskuusta 2005 lähtien. Hyvitysmaksu eli entinen kasettimaksu pysyy samana, vaikka kuluttajien yksityistä kopiointia rajoitetaan uuden tekijänoikeuslain myötä 1.1.2006.
Huijarit veivät Nordean asiakkaalta 10 000 euroa
Nordea on vahvistanut, että ainakin 20 suomalaista lähetti asiakasnumeronsa ja tunnuksensa huonolla suomen kielellä lähetetyn huijausviestin takia. Ainakin 10 asiakkaan tililtä onnistuttiin varastamaan rahaa tunnusten avulla. Yhdeltä asiakkaalta vietiin yli 10 000 euroa, joka ehdittiin jo nostaa tililtä Latviasta.
Ranska aikoo sallia p2p-kopioinnin
Ranskasta saattaa tulla ensimmäinen maa, joka hyväksyy musiikin ja elokuvien kopioinnin vertaisverkoista laillisena. Ranska on aivan omilla linjoillaan myös levy- ja elokuvayhtiöiden huomioimisessa, sillä internet-yhteyksiin ehdotetaan kasettimaksun tapaista pakollista korvausta kopioinnista.
EU uhkaa Microsoftia jättisakoilla
EU:n kilpailukomissaari uhkaa lyödä Microsoftia kahden miljoonan euron päivittäisillä sakoilla, kunnes yhtiö alkaa noudattaa oikeudenpäätöksiä. Komission mukaan Microsoft ei ole lupauksistaan huolimatta lisensoinut Windowsin protokollia kilpailijoiden käyttöön.
Karpela ei usko tietokonepelien ennakkotarkastukseen
Kulttuuriministeri Tanja Karpela on myös ottanut kantaa kiivana vellovaan keskusteluun tietokonepelien ennakkotarkastuksesta niiden sisältämän väkivallan ja erotiikan vuoksi. Karpela ei puolla hanketta, vaan näkee lasten, vanhempien ja maahantuojien valistuksen merkittävämpänä.
Mestaritkin polvillaan shakkikoneiden edessä
Shakkia pelaavat tietokoneet kehittyvät jatkuvasti yhä paremmiksi ja paremmiksi ollen lähestulkoon lyömättömiä mestareita. Silti ihmisillä on yhä mahdollisuus lyödä kone, mutta siihen vaaditaan paljon – virheetön peli.
Vistan uusi esiversio parantaa tietoturvaa
Microsoft julkaisee uusia esiversioita Windowsin seuraavasta versiosta Vistasta paljon vauhdikkaammin kuin perinteisesti. Kolmas kokeiluversio sisältää taas uusia ominaisuuksia tietoturvan tiukentamiseen, esimerkiksi kannettavien tallennusvälineiden suitsimiseen.
DNA:n web-sensuurikirjoitus sensuroitiin
Nimetön kirjoittaja väitti DNA:n blogissa, ettei yhtiö lähde sensuroimaan web-liikennettä lapsipornon suodattamiseksi. DNA kiistää kirjoituksen, ja on jo poistanut sen blogistaan. Yhtiö kertoo olevansa edelleen mukana web-sensuurin suodatushankkeessa.
Julkkisten itse ottamat valokuvat nähtävissä
HP:n Mobile Moments on verkossa sijaitseva valokuvagalleria, jossa on nähtävillä yli 300 julkisuuden henkilöiden kamerapuhelimilla ottamaa valokuvaa.Näyttelyssä ovat esillä muun muassa Formula1 -kuskit Mark Webber ja Nick Heidfeld, Uma Thurman, Hollannin jalkapallomaajoukkue sekä Paris Hilton.
Openoffice 2.0 sai huoltopäivityksen
Openoffice.org on julkaissut päivityksen maksuttomalle avoimen lähdekoodin toimisto-ohjelmistolle. Openoffice 2.0.1 sisältää useita kymmeniä korjauksia ja parannuksia ohjelmaan, jotka on toteutettu ensimmäisestä virallisesta julkaisusta saadun palautteen perusteella.
Selaa uutisia
| Näytä | Otsikot ja tiivistelmät Otsikot |
| Järjestys | Uusimmat ensin Luetuimmat ensin Kommentoiduimmat ensin |
| Ryhmittely | Päivä Viikko Kuukausi Vuosi |
| Julkaisuaika |
Tänään
Eilen
Toissapäivänä
|
| Hakusanat |
Uusimmat softaesittelyt
- Foobar2000 1.1.11 Kevyt ja monipuolinen musiikkisoitin päivittyi
- Doodle Sovi yhteismenojen aikataulu helposti
- Recuva 1.42 Palauta poistettuja tiedostoja helposti
- CdBurnerXP 4.4.1 Poltto-ohjelmien parhaimmistoa
- ZoneAlarm Free Antivirus + Firewall 2013 Ilmainen virustorjunta ja palomuuri samassa paketissa
IT-työpaikkailmoitukset
- Finsktalande Supporttekniker StudentWork Sharper Oy
- Projektipäällikkö IT-infrastruktuurikehityshankkeisiin Appelsiini Finland
- Service Desk-henkilöitä -20 paikkaa avoinna Elan IT Resource Oy
- Service Desk Operator/Production Specialist (SaaS Services) Elan IT Resource Oy
- Norwegian speaking IT Support Person Barona
- System Owner of Manufacturing ERP (SAP) Elan IT Resource Oy
- Key Account Manager Signal Partners Oy








