12 tuntia teräväpiirtoelokuvaa dvd:lle

Kolmekerroksinen levy
12 tuntia teräväpiirtoelokuvaa dvd:lle

Kisa seuraavan sukupolven teräväpiirto-dvd:n formaatista käy edelleen kuumana, mutta samaan aikaan myös tallennustekniikka menee vauhdilla eteenpäin. Toshiban uusimmalle HD-dvd-levylle sopii jo 12 tuntia teräväpiirtoelokuvaa.

Uuden levyn kapasiteetti on 45 gigatavua eli 50 prosenttia suurempi kuin aiemmin esiteltyjen kaksikerroslevyjen kapasiteetti. Lisätila perustuu levyn kolmekerroksiseen, yksipuoliseen rakenteeseen. Kaksikerroslevyn tapaan uutuudessa on kaksi 0,6 millin paksuista levyä bondattu yhteen.

Hybridilevy esiteltiin myös

Lisäksi Toshiba on esitellyt uudenlaisen hybridilevyn, jossa on sekä kaksikerroksinen hd-dvd-levy että kaksikerroksinen perinteinen dvd-levy yhdessä. Hybridilevylle sopii 30 gigatavua teräväpiirtoelokuvaa sekä 8,5 gigaa perinteistä dvd-elokuvaa.

Japanin suurin dvd-aihioiden valmistaja Memory-Tech on jo ilmoittanut, että sekä 45 gigatavun hd-dvd-levy että uusi hybridilevy voidaan valmistaa nykyisillä dvd-levyejn valmistusmenetelmillä.

Hd-dvd-alueella on edelleen kaksi kilpailevaa tekniikkaa, Toshiba hd-dvd ja Sonyn kehittämä Blu-ray. Markkinoille kaivattaisiin kipeästi jonkinlainen standardikompromissi, jotta esimerkiksi elokuvastudiot eivät joutuisi valmistamaan levyjä molemmilla formaateilla. Myös kuluttajan kannalta yksi ainoa standardi olisi tietysti parempi ratkaisu, kun toimeen tulisi yhdellä ainoalla laitteella. (Prosessori)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös