3g-mallialusta Symbian OS:lle
Intel ja Symbian ovat kehittäneet yhdessä runsaasti ominaisuuksia sisältävän 3g-älypuhelimille alustan, jossa on multimediaominaisuuksia sekä ohjelmisto- ja laitekomponentteja, joiden avulla matkapuhelinvalmistajat voivat tuoda markkinoille ratkaisuja eri puhelinsegmentteihin. Intel ja Symbian esittelivät ensimmäistä kertaa alustan The Symbian Smartphone Show'ssa Lontoossa eilen.
Julkistus ja investointi 3g-mallialustaan on ensimmäinen, jossa on mukana Symbian OS ja Intel XScale -teknologia. Valmis alusta auttaa yhtiöiden mukaan lyhentämään uusien puhelimien kehitykseen kuluvaa aikaa.
Symbian-puhelimia työkaluineen
"Intel keskittyy edelleen toimittamaan uusia sovelluksia ja jännittäviä ominaisuuksia älypuhelinsegmentille", kertoi Sam Arditi, Intelin kämmenlaiteyksikön johtaja. "Symbian-yhteistyön avulla Intel auttaa matkapuhelinvalmistajia tuomaan Symbianin käyttöjärjestelmään pohjautuvia laitteita markkinoille, kaikkine työkaluineen."
"Olemme päässeet merkittävään vaiheeseen 3G-mallialustan kaupallisessa kehityksessä. Kaupallinen alusta on lähtölaukaus tuotaessa kustannustehokkaita Symbian OS -pohjaisia laitteita markkinoille", totesi tuotestrategioista vastaava johtaja Jorgen Behrens Symbianista.








