500 gramman kämmenprojektori
Epson on nopeasti esitellyt Berliinissä kulutuselektroniikan IFA-messuilla kämmenelle mahtuvaa projektoria, jonka kaksiulotteiset mitat ovat vain postikortin kokoluokkaa. Vasta prototyyppinä esiteltyä projektoria suunnitellaan käytettäväksi esimerkiksi kämmenlaitteiden kanssa. Projektorin pituus ja leveys ovat 13,8 x 10,3 senttimetriä ja massa noin puoli kilogrammaa.
Pienen miniprojektorin valonlähteenä toimii led-lamppu, jonka vaihtovälin Epson arvioi olevan perinteistä lamppua pidempi. Sen pitäisi olla myös heti valmis käytettäväksi käynnistyksen jälkeen, ja toisaalta kestää sammuttamisen heti käytön jälkeen. Kyseessä on Epsonin mukaan ensimmäinen kerta, kun led-valonlähdettä on käytetty 3lcd-projektorin valonlähteenä.
"3lcd-teknologiaa hyödyntävät projektorit ovat kirkkautensa ja luonnollisen kuvan ansiosta jo nyt edellä muita", Epsonin projektorituotteiden markkinointijohtaja Koichi Kubota sanoi tilaisuudessa.
Miniprojektori sai messuilla innostuneen vastaanoton, mutta huono uutinen oli, ettei laitetta tulla näkymään kaupoissa aivan lähiaikoina, eikä hintaakaan osattu vielä arvioida. Epsonilta ei ole haluttu arvioida kuinka nopeasti laite voisi tulla kauppoihin.








