600 000 henkilötietoa harvinaisessa tietovarkaudessa

Time Warnerin varmistusnauhat katosivat
600 000 henkilötietoa harvinaisessa tietovarkaudessa

Yhdysvalloissa on paljastunut harvinainen tietovarkaus, joka saattaa olla samalla eräs historian suurimmista henkilötietovarkauksista. Media- ja tietoliikennejätti Time Warnerin varmistusnauhoja kuljettanut lähetys on kadonnut, viranomaisten ollessa ymmällään omituisesta tapauksesta. Tulilinjalla ovat jättiyhtiön 600 000 nykyisen tai entisen työntekijän tarkat henkilötiedot.

Time Warnerin mukaan erikoinen tapaus sattui reilu kuukausi sitten, maaliskuun 22. päivänä. Tiedonvarmistukseen erikoistunut Iron Mountain -yhtiö kuljetti Time Warnerin -järjestelmän varmistusnauhoja pois asiakkaansa tiloista omalle varmuusvarastolleen, kertoo uutispalvelu Zdnet.

Jossain vaiheessa kuljetusta Time Warnerin nauhat salaperäisesti katosivat, ja asia huomattiin saman päivänä. Asiasta aloitettiin heti tutkimukset, ja kun asiaan ei saatu selkoa, otettiin yhteyttä Yhdysvaltain salaiseen palveluun. Yksikkö hoitaa myös tietoturvallisuuteen liittyviä rikostutkintoja.

Tietovarkauksista tullut epidemia

Time Warner ei ilmoittanut työntekijöilleen tai julkisuuteen varkaudesta yli kuukauteen. Syyksi ilmoitettiin se, ettei poliisitutkimusta haluttu häiritä. Yhtiön mukaan tietojen mahdollisista väärinkäytöksistä ei ole toistaiseksi saatu mitään tietoa.

Suuren luokan tietovarkauksista on tullut Yhdysvalloissa kasvava epidemia. Hiljattain julkisuuteen on tullut esimerkiksi Bank of American ja Kalifornian yliopistossa tapahtuneet tietovarkaudet. Rikolliset hyödyntävät henkilötietoja henkilövarkauksiin tai luottokorttirikoksiin, joilla he hankkivat huomattavia voittoja. Rikosten selvittäminen on erittäin hankalaa, eivätkä tekijät jää useinkaan kiinni.

Tagit: Henkilötieto
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös