ÄKT: rangaistukset kiristyvät vuodenvaihteessa

Jopa kaksi vuotta vankeutta
ÄKT: rangaistukset kiristyvät vuodenvaihteessa

Elokuva- ja levy-yhtiöitä Suomessa edustava ÄKT varoittaa, että uuden tekijänoikeuslain myötä linja musiikkia netissä kopioiviin tulee tiukkenemaan huomattavasti. Laajasta musiikin jaosta vertaisverkoista saattaa laueta maksimissaan kaksi vuotta vankeutta, ja kuvaan astuu myös poliisin kotietsintäoikeus.

Eduskunta hyväksyi lokakuussa tekijänoikeuslain muutokset, jotka tulevat pääosin voimaan 1. päivä tammikuuta 2006. ÄKT:n mukaan uuden lain katsantokannassa laitonta on niin luvaton musiikkitiedostojen jakaminen kuin niiden kopioiminen vertaisverkoista. Yksityisen kopioinnin tulee uuden lain mukaan tapahtua laillisesta lähteestä. Tähän asti laitonta on ollut lähinnä tiedostojen jakaminen internetiin, jonka vertaisverkko-ohjelmat tosin tekevät yleensä automaattisesti.

Jopa kaksi vuotta vankeutta, kotietsintäoikeus

Tiedostojen luvattoman jakamisen osalta laki muuttuu ankarammaksi. Uuden rikoslain mukaan tekijänoikeusrikoksesta voidaan vastaisuudessa tuomita se, joka tietoverkoissa tai tietojärjestelmän avulla loukkaa tekijänoikeuden haltijaa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle. Rangaistus tekijänoikeusrikoksesta on sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

ÄKT:n mukaan erona vanhaan lakiin on, että loukkaukselta ei enää edellytetä ansiotarkoitusta. Vanha laki teki rajanvedosta rikoksen ja rikkomuksen välillä tulkinnanvaraista. ÄKT kertoo, että tämä vaikeutti muun muassa poliisitutkintaa, sillä rikkomusten osalta poliisilla on pienemmät tutkintavaltuudet. Uusi rikoslaki mahdollistaa poliisille mm. kotietsintäoikeuden.

Koska uusi laki tulee voimaan vasta tammikuussa 2006, sovelletaan nyt vireille laitettuihin 30 uuteen tutkintapyyntöön vielä tekoajan lievempää lainsäädäntöä. "Tapaukset viedään tutkintaan epäiltyinä tekijänoikeusrikkomuksina, josta voi maksimissaan olla seurauksena sakkorangaistus. Ensi vuonna tilanne on toinen", sanoo Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

Vanhemmille suositetaan Digital File Check ohjelmaa

Tänä vuonna on suomalaisille internet-vertaisverkon käyttäjille tehty erikoinen valistuskampanja. Kampanjan aikana musiikkia luvatta vertaisverkossa jakaneet henkilöt ovat saaneet tietokoneensa kuvaruudulle viestin, jossa on huomautettu toiminnan laittomuudesta ja mahdollisista oikeudellisista seuraamuksista. Kaiken kaikkiaan viestejä on tähän mennessä lähetetty yli 52 miljoonaa ja Suomessakin tuhansia.

ÄKT suosittaa, että vertaisverkkojen käytöstä huolestuneet vanhemmat ajaisivat kodin pc-koneilla esimerkiksi Digital File Check -ohjelman, joka tarkastaa onko koneella tiedostonvaihto-ohjelmia. Digital File Check -ohjelman käyttäminen on luottamuksellista eikä sen käyttämisestä välity mitään tietoa tekijänoikeuksia valvoville tahoille.

"Suomessa jo kiinnijääneiden nuorten vanhemmille tuli yllätyksenä se, että kotikoneesta oli tullut osa suurta ja laitonta tiedostojenjakoverkkoa" kertoo ÄKT:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrä.

ÄKT: rangaistukset kiristyvät vuodenvaihteessa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös