Aloittelijan versio Windowsista Brasiliaan

Starter Edition
Aloittelijan versio Windowsista Brasiliaan

Microsoftin ankarat lobbausyritykset avoimen koodin suosijana tunnettuun Brasiliaan jatkuvat. Tällä kertaa yritys saada jalkansa maan tietokoneistumisen ovien väliin on supistettu Starter Edition -versio Windows XP -käyttöjärjestelmästä varattomille, tietokoneisiin vasta tutustuville käyttäjille.

Brasilian hallitus on äänestämässä, ryhtyäkö tukemaan Windowsin vai avoimen koodin ohjelmistojen käyttöä, ja Microsoft on tehnyt lukuisia yrityksiä saadakseen Latinalaisen Amerikan mahtavimman valtion tuki tuotteidensa taakse ja osansa sen kehittyvistä markkinoista. Maan hallituksella on käynnistänyt ohjelman, jolla tuetaan taloudellisesti vähävaraisten kansalaisten tietokoneistamisen polulla, ja tässä Microsoft näkee mahdollisuutensa.

Päättymätön tarjous Brasiliaan

Microsoft on tehnyt maan hallitukselle tarjouksen, jossa se tarjoaa tukipalveluita kattaen koko maan, muttei taloudellista takuuta, eikä tarjouksen voimassaoloaikaa ole rajoitettu mihinkään tiettyyn päivämäärään rajoittuvaksi, Microsoftin Brasilian edustaja Emilio Umeoka kertoo Reutersin mukaan. "Haluamme uusia käyttäjiä sekä uusia asiakkaita, ja me uskomme, että Starter Edition avittaa laajentamaan pc-markkinoita Brasiliassa", Umeoka lausuu.

Starter Edition on yksinkertaistettu versio XP:stä suunnattuna kokemattomille pc:n käyttäjille. Siinä voi ajaa vain kolmea ohjelmaa samanaikaisesti kolmessa eri ikkunassa, eikä sillä saa yhteyttä verkkoon. Umeokan mukaan Starter Edition on osa maailmanlaajuista Microsoftin laajentamisstrategiaa kehittyville markkinoille. Pikkukäyttöjärjestelmän hintaa ei kerrottu, mutta Microsoft olettaa myyvänsä sen pyörittämiä koneita kymmeniä tuhansia.

Aloittelijan versio Windowsista Brasiliaan
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös