Apple saa kaivaa vuotajat esille

Oikeudenpäätöksellä internet-operaattorien tiedot vuotajista
Apple saa kaivaa vuotajat esille

Apple on saanut oikeusistuimelta luvan kaivaa internet-operaattorien sähköpostitietojen avulla esille yhtiön tuotteita fanisivuille vuotaneet henkilöt. Applen aikoo selvittää asian silläkin uhalla, että laajaa julkisuutta ja kritiikkiä herättäneet oikeusjutut uhkaavat yhtiön julkisuuskuvaa.

Kalifornialainen oikeusistuin päätti, että Apple voi edetä hankkeessaan hakea oikeudenpäätöksellä Mac-tietokoneisin keskittyneen Powerpage-fanisivuston sähköpostitiedot sen internetoperaattorilta Nfoxilta. Apple yrittää kaivaa sähköpostitiedoista esille sen, kuka yhtiön työntekijöistä on vuotanut tietoa uudesta Asteroid-musiikkituotteesta. Applen mukaan nettisivuilla esiteltiin suoria otteita yhtiön sisäisistä ja salaisiksi merkityistä esitysmateriaaleista. Apple on yrittänyt oikeusteitse saada fanisivujen ylläpitäjiä paljastamaan lähteensä.

Tilanne on fanisivujen ja vuotajien lisäksi hankala myös Applelle. Yhtiö on uusilla tuotteillaan, kuten Ipod-soittimella ja Itunes-palvelulla, koko alan suunnannäyttäjä. Yhtiön menestys perustuu uusilla innovaatioilla saavutettuun etumatkaan kilpailijoihin nähden, joten vuodot ovat vakava uhka yritykselle. Toisaalta yhtiön julkinen maine käyttäjien silmissä uhkaa rapautua oikeusjutuissa Mac-faneja vastaan.

Tuomari: journalismi ei tarkoita vapaata lupaa julkaista

Tapaus on hankala myös oikeudellisessa mielessä. Kaliforniassa on liikesalaisuuksia suojeleva laki, ja tuomarin ratkaisu perustui pääosin siihen. Vastakanteen nostaneen Electronic Frontier Foundation -yhdistyksen mukaan kyseessä olevien nettisivustojen ylläpitäjät ovat kuitenkin journalisteja, joita suojelee lehdistön ja tiedonjulkaisun vapaus.

Tuomarin mukaan uudenlaisten julkaisukanavien aikakautena on erittäin vaikeaa määritellä sitä, kuka on journalisti. "Vaikka henkilöt olisivatkin journalisteja, ei se ole sama asia kuin vapaa julkaisupassi", tuomari James P. Kleinberg kirjoittaa.

Hänen mukaansa kiinnostunut yleisö (interested public) ei tarkoita samaa kuin yleisön etu (public interest). Tilanne voisi olla toinen, jos web-sivuilla paljastettaisiin tietoa esimerkiksi väärinkäytöksistä, yleiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista tai vaikkapa viranomaisten huonosta asianhoidosta. Vaikka Mac-faneilla on oikeus tietää tuotteisiin liittyvistä asioista, ei se tuomarin mukaan kumoa Applen oikeutta suojella liikesalaisuuksiaan. Tuomarin mukaan Applella on oikeus tietää, kuka on vuotanut tiedon nettiin.

Apple ei ole vielä kommentoinut päätöstä, eikä sitä miten se aikoo asiassa edetä. Päätös ei ole lopullinen, vaan se antaa ainoastaan luvan edetä asiassa oikeusteitse. Päätöksestä saatetaan vielä valittaa.

Tagit: Apple, Ipod, Itunes
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös