Apple tahkoaa voittoa tilikaudesta toiseen

Historian paras
Apple tahkoaa voittoa tilikaudesta toiseen

Applen toisen kvartaalin tulos oli yhtiön historian paras maalis-tulos sekä tulojen että tuloksen suhteen. Q2:n liikevaihto oli 3,24 miljardia dollaria, josta yhtiö jäi 290 miljoonaa dollaria voiton puolelle.

Sekä Macien että Ipodien myynti oli "vahva", yli 500 prosentin nousussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kvartaalin aikana Macejä myös valmistettiin myyntiin ennätysmäärä, yli miljoona kappaletta.

Ipod menestyksen takana

Applen talousjohtaja Peter Oppenheimer pitää myynnin vahvan kasvun ykkössyynä yhä Ipodin luomaa sädekehäilmiötä, ja Ipodin suosion myötä kuluttajien kiinnostus muihin Applen tuotteisiin onkin nousussa. Euroopassa ja Japanissa myyntiprosentit ovat vahvassa nousussa, kuten myös USA:n koulumarkkinoilla.

Applella on aihetta iloon myös Itunesin suhteen, sillä 350 miljoonaa kappaletta historiansa aikana myynyt musiikkikauppa on yhä maailman johtava online-musiikkikauppa.

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tili oli myös Applelle mannaa; se teki silloin historiansa parhaan osavuosituloksen tilikauden. Nettovoitto oli tällöin 295 miljoonaa dollaria, 70 senttiä osakkeelta.

Tagit: Apple, Ipod, Itunes
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös