Digikuvista kuva-albumeja viidessä päivässä
Suomalainen Multiprint on avannut uuden digikuvaajille suunnatun nettipalvelun, josta kuluttajat voivat tilata digikuvistaan valmiita kuva-albumeita kotiin toimitettuna. Palvelun tarjoaja lupaa albumit kotiin toimitettuna parhaimmillaan viidessä arkipäivässä. Valinnanvaraa on 10 euron rulla-albumista arvokkaampaan 60 euron albumiin asti.
Palvelu toimii omalla ohjelmalla, jonka kuluttajat voivat maksutta ladata sivuilta. Albumi rakennetaan itse, ja siihen voidaan kuvien lisäksi liittää kuvatekstejä ja taustakuvia. Erikokoisten ja -näköisten albumien lisäksi valikoimissa on erilaisia kalentereita.
Ohjelmalla luodut albumit voidaan tallentaa ja tehdä useissa vaiheissa, mutta tulostaminen ei onnistu. Muokkausohjelma toimii Windows-ympäristöistä Windows 95:stä lähtien.
Multiprintin toimialajohtaja Heikki Kaija kertoo, että yhtiöllä on Helsingissä oma digipaino, jossa albumit ja kuvat tuotetaan. Viidessä arkipäivässä toimittaminen onnistuu, jos Suomen Posti saa lähetyksen perille päivässä, Kaija sanoo.
Kuluttaja luo itse albuminsa
Heikki Kaijan mukaan Multikuva-palvelu ei kilpaile pelkkien digikuvien tulostuksen kanssa. Hän arvioi, että markkinoilla ei ole moniakaan kilpailijoita, ja että nykyisillä palveluntarjoajilla toimitusajat ovat päivien sijasta pikemminkin viikkoja.
Taskualbumiin menee 80 kuvaa, mutta isoimpaan jo parhaimmillaan 800 kuvaa. Heikki Kaija arvioi, että nopeimmillaan albumin voi tehdä vain valitsemalla kuvat ja viemällä ne nopeasti albumiin, mutta muualla Euroopassa palvelua käyttäneet ovat käyttäneet jopa kuukauden oman albuminsa viimeistelyyn. Nyt samaa konseptia ja ohjelmaa kokeillaan ensi kertaa Pohjoismaissa.
Palvelu on hinnoiteltu siten, että ohjelmassa näkyvät hinnat sisältävät myös käsittely- ja postituskulut.
Albumi rakennetaan vetämällä ja pudottamalla kuvia sekä lisäämällä kuvatekstit, taustat ja muut tehosteet.








