Dimes kannustaa EU-hankkeiden johtoon
Dimesin Kimmo Ojuvan mielestä suomalaisilla on hyvät eväät EU:n ict-hankkeiden johtoon.
Euroopassa on toden teolla herätty puolustamaan omaa ict-kilpailukykyä globaalissa myllerryksessä. EU-rahoituksella ollaan laatimassa ohjelmaa, jolla pää saadaan pidetyksi pinnalla paineiden kasvaessa. Suomalaisen teknologiaosaamisen puolesta liputtavan Dimes-yhteisön mielestä Suomella on paljon annettavaa tässä työssä.
EU on laatimassa tutkimussuunnitelmaa Emobility-teknologiayhteisölleen. Emobilityssa on tarkoitus määritellä tieto- ja viestintätekniikan tutkimuksen strategiset kehitysalueet EU:ssa vuosille 2007-2013 aikana. Dimes kokosi väkeään työpajaan ottamaan kantaa ja näin vaikuttamaan tutkimushankkeiden suuntaamiseen.
Sinivalkoinen ääni
"Suomalaiset ovat osallistuneet eurooppalaiseen tutkimusyhteistyöhön jo pitkään. Tarvitsemme vielä lisää aktiivisuutta, jotta pystymme vahvistamaan painoarvoamme. Työpajan anti osoitti, että suomalainen ict-ala on kiinnostunut koko eurooppalaiselle yhteisölle strategisesti tärkeän Emobility-teknologiayhteisön sisällön kehittämisestä. Seuraava askel on hakeutua keskeisten hankkeiden johtoon. Siihen suomalaisilla on loistavat edellytykset", Dimesin toiminnanjohtaja Kimmo Ojuva (kuvassa) sanoo.
Suomalaisista Nokian tutkimuskeskuksessa työskentelevä Juha Saarnio onkin merkittävässä asemassa Emobilytyn valmistelutyössä. "Mobiilipalvelujen pitää olla samanlaisina käyttäjiensä ulottuvilla kaikkialla Euroopassa. Tulevaisuuden viestintätekniikka pitää valjastaa lisääntyvän käytettävyyden avulla palvelemaan ihmistä entistä paremmin. Palvelujen liikkuvuuden eteen tehtävää kehitystyötä pitää rahoittaa nimenomaan EU-tasolta", Saarnio arvioi.
Isot pojat asialla
Dimes ry (Digital Media Service Innovations - Finland) on kansallinen yhteistyöaloite, joka edistää suomalaisen teknologiaosaamisen jalostamista palveluiksi ja liiketoiminnaksi. Keväällä 2005 toimintansa aloittaneen yhdistyksen perustajia ovat Nokia, Tietoenator, Elisa, Finnet ja YLE. Jäsenyrityksiä on parikymmentä.








