"Dvd Jon" Lindowsin perustajan palvelukseen

Uutta Oboe-tekniikkaa kehittämään
"Dvd Jon" Lindowsin perustajan palvelukseen

Suurta julkisuutta ja useita oikeustaistoja synnyttänyt suojausmetodien murtaja, norjalainen Jon "Dvd-Jon" Johansen, on lähtenyt Yhdysvaltoihin kiistellyn internet-yrittäjän palvelukseen. Michael Robertson on perustanut niin mp3.comin, kuin Microsoftin kanssa ympäri maailmaa taistelleen Lindowsin, mutta nyt tekeillä on jotain uutta netin musiikkimaailmaan.

Johansen tunnetaan parhaiten dvd-elokuvien suojauskoodien murtamisesta, jo 15 vuoden ikäisenä. Kuluttajien vapauksien kannattajat ja Linux-käyttäjät ovat pitäneet häntä sankarina, mutta tekijänoikeuksien haltijat veivät hänet oikeuteen. Johansen vapautettiin vasta vetoomustuomioistuimen päätöksellä. Johansen on sittemmin murtanut myös muita suojauskoodeja (Itunes - 1. kerta, Itunes - 2.kerta, Windows Media Player)

Johansen San Diegossa uuden Oboe-projektin parissa

Michael Robertson on perustanut nettimusiikkia levittävän mp3.com-palvelun, jonka hän myi eteenpäin neljä vuotta sitten. Hän on myös ollut perustamassa Linux-yhtiö Lindowsia, joka kehitti mahdollisimman pitkälti Windowsin muistuttavia Linux-jakeluja. Yhtiö riiteli pitkään oikeudessa nimestään, joka lopulta jouduttiin muuttamaan muotoon Linspire.

Blogissan Robertson kertoo palkanneensa Johansenin uuteen Oboe-projektiinsa. Oboe-projekti liittyy Robertsonin uuteen mp3tunes.com-palveluun, ja sen tarkoitus on Robertsonin omien sanojen mukaan "tuoda digitaalinen musiikki 2000-luvulle". Johansen on muuttanut Kaliforniaan San Diegoon, jossa hän kehittää uutta tekniikkaa. Robertson lupaa, että tekeillä on jotakin uraa-uurtavaa, ja että Oboen tuloksia päästään tarkastelemaan ensi kerran jo tämän vuoden aikana.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös