Dvd:n kopionsuojausta kehitettiin järeämmäksi
Piraattikopioinnista arvellaan syntyvän vuosittain noin neljän miljardin dollarin tulonmenetykset erilaisille sisällöntuottajille, kuten musiikki- ja elokuvateollisuudelle. Macrovision ilmoitti kehittäneensä uuden Ripguard-suojauksen, joka vaivalloittaa monen piraattitehtailijan arkea, ja suojaa kopiosuojattua materiaalia tuhdimmin.
Monet dvd-jakeluista tienestinsä saavat tuskailevat dvd:n heikon css-salauksen kanssa, joka onnistuttiin murtamaan jo yli viisi vuotta sitten.
Paikkaa digitaalisen rei´än
Macrovision jaottelee dvd-piratismin kahteen lahkoon. Analogisen rei´än kautta kuluttaja kopioi suoraan videokaapelin kautta laillisesti ostetun dvd-levyn itselleen, ja digitaalisen rei´än kautta kopiosuojattu materiaali jaellaan esimerkiksi vertaisverkossa ja kopioidaan pc:n kautta halvoille dvd-aihioille. Ripguard estää Macrovisionin mukaan digitaalisen reiä´n kautta tapahtuvan kopioinnin.
Yhtiön mukaan Ripguard toimii lähes kaikissa dvd-soittimissa ja pc:issä ja suojaa miltei kaiken dvd-materiaalin. Ripguardin sanotaan ehkäisevän myös "vuokraa, kopioi ja palauta" -kolttosilta, jossa asiakas vuokraa esimerkiksi dvd-leffan, kopioi sen itselleen ja sen jälkeen palauttaa vuokraamolle.








